Vuosi 2020 on vihdoinkin tulossa päätökseensä, mutta vielä on aikaa palata taaksepäin ja katsoa vuoden parhaita paloja.
Pääosin koronaviruksesta muistettava vuosi 2020 on vihdoinkin päättymässä ja kaikki osaltaan varmasti toivovat, että vuosi 2021 olisi parempi koko maailmalle. Selvästi parempia merkkejä on ollut viime aikoina ilmassa, mutta vielä on paljon matkaa siihen, että tilanne normalisoituu.
Vaikka vuoden pääotsikot ovatkin varastettu viruksen toimesta, on tilaa jäänyt myös monille turnauksille ja upeille suorituksille. Vaikka pelejä on pelattu onlinessa jo yhdeksän kuukauden ajan, on Counter-Strike silti tarjonnut katsojilleen upeita elämyksiä ja järisyttävän määrän huikeita suorituksia.
Vuoden 2020 parhaat pelaajat ZywOo ja s1mple ovat myös videolla mukana vähemmän yllättäen. Eniten suorituksia löytyy Vitalityn pelaajilta, sillä mukana on ZywOon lisäksi RpK, misutaaa ja shox. Turnausten osalta eniten clippejä nähtiin DreamHack Open Fallin sekä IEM One Katowicen osalta, joista molemmista oli kaksi pätkää koosteessa mukana.
Suomalaisten osalta vuosi 2020 oli melkoinen pannukakku ja tällä kertaa suomalaispelaajia ei valitettavasti päässyt videolle mukaan. Tämän takia huippuhetkiä ei kuitenkaan kannata jättää katsomatta, sillä niin uskomattomia yksilösuorituksia se pitää sisällään. Nyt on aika nauttia kuluneen vuoden antimista ja mennä kohti parempaa vuotta 2021.
Vuoden kymmenen parasta suoritusta
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ottelut: DreamHack Open Fall,IEM Katowice