Lähde: ALEX ja mezii neuvottelevat sopimuksesta fnaticin kanssa

alex fnatic

Lähteiden mukaan fnatic on sopimusneuvotteluissa entisten Cloud9-pelaajien Alex ”ALEX” McMeekinin ja William ”mezii” Merrimanin kanssa.

Pelaajarintamalla tapahtuva vilinä tuntuisi kiihtyvän entisestään, kun ranskalaisen 1pv:n mukaan ALEX ja mezii olisivat liittymässä fnaticin riveihin. Aikaisemmin tällä viikolla ruotsalaisorganisaatio penkitti legendaarisen JW:n ja ilmoitti samalla, että se aikoo siirtyä kansainväliseen kokoonpanoon.

ALEX tunnetaan parhaiten ajastaan Vitalityssä, josta hän lähti uupumuksen vuoksi. Tämän jälkeen hän sai sopimuksen Cloud9:n kanssa, kunnes joukkue hajoitettiin lyhyen ajan jälkeen. Mies mietti jonkin aikaa siirtymistä VALORANTin puolelle, mutta päätyi lopulta jäämään CS:GO:n pariin.

Mezii pelasi samassa Cloud9:n joukkueessa, jolta odotettiin paljon, mutta saatiin vähän. Tämän jälkeen hän siirtyi brittijoukkue Endpointiin, jossa hän on esiintynyt vahvasti. Huomioitavaa on tietysti se, että Endpoint ei ole päässyt pelaamaan maailman kärkijoukkueita vastaan, joten tilastot eivät välttämättä kerro koko totuutta.

ALEX on woxicin lisäksi ainut pelaaja, joka on vanhasta Cloud9:n joukkueesta ilman sopimusta. Es3tag siirtyi eilen Complexityyn ja yhdysvaltalaispelaajat floppy ja XEPPAA vaihtoivat VALORANTiin melkein heti hajoamisen jälkeen.

Fnaticin joukkueessa pelaa tällä hetkellä KRIMZ, Brollan ja Jackinho, joten IGL:nä toimivan ALEXin sekä rifle-pelaajana operoivan meziin roolit sopisivat tiimiin mainiosti. Jos sopimusneuvottelut menevät maaliin, voisi tämä olla oiva tilaisuus yhdelle legendaarisimmista CS-organisaatioista palata takaisin maailman kärkikymmenikköön.


Joukkueet: