BLAST Premier Spring Showdown – ENCE, ohjelma ja kaavio

ENCE Elisa Invitational

Seuraava huipputurnaus on nimeltään BLAST Premier Spring Showdown. Mukana nähdään myös ENCE, joten luvassa on mielenkiintoiset viikot.

Tällä viikolla pelataan isoista asioista, kun BLAST Premier Spring Showdown pyörähtää vauhtiin. Tarjolla on kolme paikkaa BLAST Premier Spring Finals -turnaukseen, johon on selvinnyt jo muun muassa Aleksib:n OG.

Tämän viikon turnaus pelataan kahdessa viiden joukkueen lohkossa ja jokaisesta jatkoon selviää neljä joukkuetta. Ykkönen etenee suoraan välieriin, kun taas kakkonen saa paikan puolivälieristä. Kolmonen ja nelonen aloittavat puolestaan pudotuspelien 1. kierrokselta.

Alkulohkojen ottelut pelataan BO1-systeemillä, mutta pudotuspeleissä voittaja ratkaistaan BO3-otteluilla. Turnauksessa ei pelata erikseen finaalia, vaan kaksi parasta joukkuetta selviävät finaaliturnaukseen ja saavat 37 500 dollarin palkintorahat. Sen sijaan 3, sijasta pelataan Decider-ottelu, jonka voittaja selviää myös kesäkuun puolivälin jälkeen pelattavaan finaaliturnaukseen.

Turnauksessa nähdään mukana myös ENCE, joka kohtaa alkulohkovaiheessa Vitality, Ninjas in Pyjamasin, Astraliksen sekä sAwin. Ennakkoon suomalaisjoukkue on lohkon neljänneksi kovin joukkue, joten haastetta tulee riittämään jo lohkopelien puolella.

ENCEn pelit käynnistyvät jo maanantaina, kun vastassa on Vitality sekä yksi maailman parhaimmista pelaajista ZywOo.

BLAST Premier Spring Showdown – otteluohjelma:

Maanantai 1.6.

Klo 16:30 Vitality – ENCE

Klo 17:45 mousesport – Team Dignitas

Klo 19:00 Astralis – Ninjas in Pyjamas

Klo 20:15 fnatic – MAD Lions

Klo 21:30 Astralis – sAw

Tiistai 2.6.

Klo 16:30 fnatic – Virtus.pro

Klo 17:45 Ninjas in Pyjamas – sAw

Klo 19:00 MAD Lions – Virtus.pro

Klo 20:15 Vitality – Ninjas in Pyjamas

Klo 21:30 MAD Lions – Dignitas

Keskiviikko 3.6.

Klo 16:30 ENCE – sAw

Klo 17:45 Dignitas – Virtus.pro

Klo 19:00 Ninjas in Pyjamas – ENCE

Klo 20:15 fnatic – mousesports

Klo 21:30 Astralis – Vitality

Torstai 4.6.

Klo 16:30 mousesports – MAD Lions

Klo 17:45 Vitality – sAw

Klo 19:00 mousesports – Virtus.pro

Klo 20:15 Astralis – ENCE

Klo 21:30 fnatic – Dignitas

Perjantai 5.6.

Klo 13:30 Playoff Round 1

Klo 17:00 Playoff Round 1

Lauantai 6.6.

Klo 13:30 Puolivälierä

Klo 17:00 Puolivälierä

Sunnuntai 7.6.

Klo 13:30 Välierä

Klo 17:00 Välierä

Maanantai 15.6.

Klo 13:30 3. sijan Decider


Joukkueet:
Ottelut:

NordVPN 600x200