Coldzera kertoi FaZen suunnitelmista – ”olofmeister haluaa lopettaa”

coldzera FaZe

Brasilialaistähti Marcelo ”⁠coldzera⁠” David andoi haastattelun, jossa mies kertoi FaZen suunnitelmia vuodelle 2021.

Yksi isoimmista siirroista ikinä nähtiin syyskuussa 2019, kun brasilialaistähti Marcelo ”coldzera” David siirtyi osaksi FaZea. Siirron piti olla viimeinen silaus tähtisikermään, jonka piti vihdoin voittaa isoja pokaaleja ja dominoida skeneä, mutta toisin kävi.

Coldzeran ja kumppaneiden otteissa nähtiin isoja ongelmia alusta alkaen ja kokoonpano oli selvästi IGL:n tarpeessa. Lopulta NiKo otti pelinsisäisen johtajan viitan harteilleen, mutta sekään ei tilannetta pelastanut, vaan joukkue jatkoi ailahtelevia otteitaan.

Tämä johti lopulta siihen, että olofmeister ilmoitti halustaan siirtyä pois pelaavasta kokoonpanosta. Tämän jälkeen FaZe hankki vielä kjaerbyen, mutta menetti vain vähän sen jälkeen sekä valmentajansa YNk:n että tähtipelaajansa NiKon, kun jälkimmäinen lähti pelaamaan serkkunsa kanssa G2:n riveihin.

Coldzera avaa tulevaa vuotta

Pelaajavaihdokset aiheuttivat sen, että lopulta brasilialaistähti coldzera otti itselleen kapteenin roolin ja olofmeister kutsuttiin tauoltaan takaisin pelikentille. Pelit menivät lopulta FaZen osalta kohtalaisesti, vaikka joukkue ei päässyt juurikaan harjoittelemaan uusia asioita enää loppuvuoden aikana.

Nyt brassipelaaja kuitenkin vahvisti, että FaZe on tunnistanut tilanteen ja tarvitsee ehdottomasti joukkueeseensa pelinsisäisen johtajan sekä mentaalivalmentajan. Muita pelaajamuutoksia hän ei tässä kohtaa lähtenyt spekuloimaan, sillä nämä kaksi siirtoa ovat tähtipelurin mielestä tärkeimmät hankinnat vuodelle 2021.

Coldzera vahvisti myös, että olofmeister ei aio jatkaa joukkueessa, vaan hän haluaa lopettaa uransa. Tämä on todella iso sääli, sillä ruotsalaispelaaja on yksi parhaista ja menestyneimmistä pelaajista, joita CS:GO on ikinä nähdyt.


Pelaajat: ,
Joukkueet: