Suosittu CS-selostaja Matthew ”Sadokist” Trivett on mediatietojen mukaan saanut potkut kesken Major-turnauksen.
Sadokist kuuluu pelin suosituimpiin selostajiin ja mies oli normaalisti äänessä myös IEM Rio -turnauksen ensimmäisessä vaiheessa. Legends Stagella miestä ei enää päästy kuulemaan ja nyt syykin on selvinnyt.
ESL on vahvistanut, että selostajalle on annettu potkut, mutta tarkemmin tapauksen taustoja ei avattu. Jaxon uutisoi kuitenkin, että Sadokist olisi riehunut hotellissa kännissä.
Uutisen mukaan selostajan kerrotaan ottaneen yhteen brasilialaisten striimajien kanssa. Tilanne oli eskaloitunut siihen, että Sadokist oli heittänyt toista henkilöä frisbeellä, minkä jälkeen miehen kerrotaan rikkoneen television sekä haukkuneen ESL:n työntekijää.
Lopulta paikalle saapuneet turvamiehet olivat vieneet selvästi humaltuneen Trivettin nukkumaan omaan huoneeseen.
Pelaajat: Sadokist
Ottelut: IEM Rio 2022