CS-vihjeet tulevat RMR-turnauksesta, jossa jaetaan paikkoja Majoreille. Tiistaina kehissä nähdään ENCE, joka aloittaa urakkansa Montea vastaan.
ENCE – Monte
ENCEn vire turnaukseen tultaessa on loistava, joten odotuksissa on, että tiimi lunastaa paikan Majoreille. Ensimmäiset pelit kuitenkin näyttävät askelmerkit, sillä varsinkaan ensimmäisessä taistossa ei ole varaa kömmähdyksiin. Vaikka Monte ei mikään läpihuutojuttu olekaan, niin tämä pitää yksinkertaisesti voittaa.
Joukkueet kohtasivat helmikuun alussa, jolloin taisto päättyi ENCEn voittoon numeroin 2-1. Nyt pelataan BO1, joten peli on saatava kuntoon heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien.
ENCEllä palaset ovat kuitenkin mallikkaasti kasassa, joten turnauksen pitäisi käynnistyä voitolla. ENCElle saa esimerkiksi Coolbetilta kertoimeksi 1.50, joka kelpaa tiistaina lapulle.