CS-vihjeet tulevat tiistain kovimmista väännöstä, kun Vitality ja Outsiders hakevat Challengers Stagen toista voittoaan.
Vitality – Outsiders
Major-turnauksen avauspäivä tarjosi yllätyksiä ja yksi suurimmista oli Vitalityn tappio GamerLegionille. Tämä tarkoittaa sitä, että tiimin saldo on 1-1, joten tiistain ottelulla on jo merkittävät panokset. Ranskalaistiimin kannalta ikävintä on se, että vastustajaksi tuli Outsiders, kun tarjolla olisi ollut paljon helpompiakin.
Outsiders kärsi maanantaina ensiksi selvän tappion MOUZ:lle, mutta toisessa ottelussa kaatui odotetusti IHC.
Kumpikin on maailman TOP10-joukkue, joten tappio olisi karmaiseva pettymys, sillä se asettaisi jo koko Major-turnauksen vaakalaudalle. Se on kuitenkin fakta, että tämän taiston jälkeen toinen tiimeistä on selkä seinää vasten.
Vitality on taktisesti ja tulivoimaltaan sen verran edellä, että on pakko lähteä tiimin kautta rakentelemaan. Vitality voitti reilu kuukausi sitten pelatun edellisen keskinäisen suoraan 2-0, joten sekin antaa hyvin esimakua tulevasta.
Laitetaan lapulle Vitalityn voitto, josta esimerkiksi Coolbetilta saa kertoimeksi 1.52.