ENCE kohtasi Katowicessa pelattavan CS:GO EU Minor-turnauksen ensimmäisessä playoff-ottelussa Valiancen.
Valiance otti nimiinsä ensimmäisen kartan, mutta sen jälkeen alkoi ENCEn juna puksuttamaan keskiviikkona kuultua sävelmää.
ENCE eSports aloitti ensimmäisenä pelattavan Dust2:n räväkästi ja siirtyi voitetun pislan jälkeen 3-0 johtoon. Valiancen LETN1 käynnisti kuitenkin AUG:llaan vastatulen ja neljä rundia myöhemmin peli olikin jo kääntynyt Valiancen nimiin 4-3. Parhaimmillaan Valiance sai yhtä soittoon peräti kahdeksan rundia ja lopulta ensimmäinen osuus D2:sta päättyi Valiancen johtoasemassa 10-5.
Valiance vei nimiinsä toisen puoliskon pislarundin ja pian oltiinkin jo tilanteessa 15-6. ENCE sinnitteli nimiinsä vielä kolme erää, mutta varsinainen kiri jäi saavuttamatta, kun Valiance vei yhden tarvittavan erän ja voitti karttansa 16-9.
Aerialin kolme kaappia D2:ssa
Mirageen siirtyessä ENCE aloitti CT-puolella ja vei pistoolierän Aerialin noustua korokkeelle kolmella tapollaan. Osuus oli kaiken kaikkiaan varsin rikkonainen, mutta päättyi suomalaisten onneksi kuitenkin 8-7 johtoasemassa.
Valiance aloitti oman CT-osuutensa tehokkaasti ja tilanne oli kääntynyt nopeasti jo 10-8 johtoasemaksi. ENCE oli kuitenkin toista mieltä palauttamalla serbialaiset maan pinnalle pislajyrällä, ja sen jälkeen Aerialin komealla ässällä. ENCE vei Miragen nimiinsä 16-11 ja tasoitti samalla otteluparin.
Kolmantena karttana päästiin jauhamaan Trainia ja tässä vaiheessa allekirjoittanutkin alkoi olemaan jo kohtuullisen varma suomalaisjuhlista. Eihän ENCE Trainia tule häviämään, eihän?
Valiance kuitenkin täräytti 3-0-johtoaseman ja ENCE oli terroristeina ihmettelijän roolissa, kunnes pyhä sergej tuli ja näytti minkälainen pistooli Tec-9 on. Neljä tappoa ja 1-3-kavennus tulostaululle. Trainissa varsinkin Aerial ja sergej vaikuttivat olevan täysin omiaan ja ensimmäinen osuus päättyi lopulta suomalaismerkkisesti 9-6.
sergejn brutaali Tec-9 juhla
ENCEn CT-osuus toimi keskiviikon tavoin kuin se kuuluisa junan vessa. Valiance ei saanut EspiranTonin hienoa clutchausta lukuun ottamatta kuin kaksi rundia kasaan.
Suomalaisjoukkue vei kartan nimiinsä numeroin 16-9 ja lähti komeasti kohti playoffien seuraavaa kierrosta, jossa vastaan asettuu North. Matsi alkaa alustavasti klo 20:00, mutta on erittäin suositeltavaa hakeutua ruudun ääreen jo aiemmin, jotta tärkeät ensierät eivät jää näkemättä!
Matsi näkyy laadukkaalla englanninkielisellä selostuksella ja kommentoinnilla ilmaiseksi Twitchin kautta.
Joukkueet: ENCE