CS:GO Major Berlin – ENCE aloitti väkevästi AVANGARia vastaan

virolainen

ENCE eSports kohtasi Legends Stagen avauspäivänä haastajana nousseen AVANGARin. Ottelu meni pitkälti suomalaisten suunnitelmien mukaan ja ainakaan toistaiseksi aiemmin uutisoitu Aleksib:n siirto ei näyttänyt vaikuttavan ENCEn otteisiin pelikentällä.

Suomalaisen ENCE eSportsin pelit käynnistyivät keskiviikkona Berliinissä, kun syksyn Major-turnauksessa päästiin New Legends vaiheeseen. Kaikki Legends Stagen avausottelut pelataan Best of One-mallilla ja kartan valintatilaisuudessa molemmat joukkueet saivat omilla vuoroillaan bannata karttoja, joita eivät halua pelata vastustajansa kanssa. Viimeiseksi jäänyt kartta pelataan ns. left overina. Tällä kertaa ENCEn ja AVANGARin väliseen taistoon kartaksi valikoitui Overpass.

ENCE aloitti ottelun CT:nä ja matsi lähtikin vyörymään suomalaisten kantilta juuri oikeaan suuntaan. Sergej oli tänään varsinainen mestari ja otti AVANGARin pojilta luulot pois kerta toisensa jälkeen. Lopun puolustuslipsahdusta lukuun ottamatta ENCE oli kartan kingi alusta alkaen. Ensimmäinen puolisko päättyi suomalaisten eduksi 10-5.

sergej pitää vessat lukossa

 

Terroristeiksi siirryttäessä oli tiedossa, että kartta on puolustusvoittoinen ja pelkällä puskemisella ei pitkälle pötkitä. ENCE näytti kuitenkin tulivoimansa ja vei terroristina kuusi erää putkeen välittömästi, eikä Kazakstanilaisille jäänyt täten paljoa kiikkustuolikertomisia omasta CT-osuudestaan. Tänään myös hyökkäys oli siis täyttä rautaa ja spekuloinnit Aleksib:n lähtemisen vaikutuksista voidaan unohtaa. ENCE kuittaa näin ollen avausmatsistaan puhtaan voiton lukemin 16-5. Tästä on hyvä jatkaa!

Lue myös: StarLadder Major Berlin 2019 CS:GO – Otteluohjelma, joukkueet ja live stream


Joukkueet: