Uskomatonta suhmurointia – EG:n apuvalmentajat saivat tietää potkuistaan Twitterin kautta

eg

Evil Geniuses eli EG ilmoitti uudistavansa rosteriaan. Ensimmäisenä muutoksena päävalmentaja maLeK laitettiin siirtolistalle ja apuvalmentajille annettiin potkut.

Uutistoimisto Dust2:n mukaan EVY ja Hepa saivat Evil Geniusesista kenkään aivan käsittämättömällä tavalla. Molemmat nimittäin saivat tietää potkuistaan vasta aamulla, kun he avasivat Twitterin. Myöhemmin EVY myös vahvisti, että hän ei tosiaan tiennyt potkuistaan ennen aamua.

Tätä voidaan pitää melkoisena suhmurointina, sillä EG on iso organisaatio, jonka tulisi ehdottomasti hoitaa tilanne ammattimaisemmin. Tällainen toiminta miljoonabisneksessä on aivan käsittämätöntä ja ennenkuulumatonta.

Organisaatio itse ei ole kommentoinut tilannetta sen enempää. Huonosti sujuneen alkuvuoden jälkeen muutokset olivat kuitenkin odotettavissa, joten yllätyksenä tilannetta ei voida pitää.

Muutokset tuskin jäävät valmentajien vaihtoon, vaan pelaajamuutoksia on todennäköisesti myös luvassa. Yksi vahva kandidaatti joukkueeseen on tanskalaistähti valde, joka penkitettiin juuri OG:sta ja oli menossa tiimiin jo vuodenvaihteessa.

EG:n ilmoitus muutoksista