Marraskuussa käynnistyy eLiiga – mukana kaikki Liiga-joukkueet

eLiiga

Liiga ja Telia ovat yhteistyössä suunnitelleet eLiiga-sarjan, jossa nähdään mukana kaikki Liigassa pelaavat joukkueet.

NHL 21 -konsolipelin parissa käytävä turnaus käynnistyy marraskuussa ja huipentuu 13. joulukuuta pelattavaan finaaliotteluun.

– Olemme tietysti todella iloisia, että voimme jatkaa yhteistyötä Liigan kanssa kevään ePlayoffsien jälkeen. Uskomme uuden ammattilaissarjan kiinnostavan sekä perinteisen jääkiekon että e-urheilun ystäviä, mutta tuovan lajin pariin myös uusia katsojia. Suomessa on meneillään todellinen e-urheilubuumi, sillä nyt maan kahdella suosituimmalla urheilusarjalla on myös kovatasoiset e-urheilusarjat. Olemme toki ylpeinä mukana luomassa Suomesta e-urheilun kärkimaata, Telian esports-tiimin Niklas Segercrantz kertoo tiedotteessa.

Mukana nähdään kaikki Liigassa pelaavat seurat. Jokainen valitsee itse joukkueensa eLiigaan, jossa tiimit koostuvat kahdesta pelaajasta.

Syyskuun 26. päivä järjestään karsintaturnaus, jossa pelaajilla on mahdollisuus vakuuttaa Liiga-joukkueet osaamisestaan ja napata pelipaikka eLiiga-turnaukseen.


Ottelut: