Maagista suorittamista! ENCE nappasi jättimäisen voiton ja eteni Majoreille!

ence

ENCE teki uskomattoman paukun, kun joukkue kaatoi tuikitärkeässä ottelussa perjantaina Cloud9:n ja eteni Majoreille.

ENCEn haaste perjantain ratkaisevaan otteluun oli mieletön, kun vastassa oli Cloud9. Ennakkoon Cloud9 oli suosikki taistoon, sillä onhan tiimillä huima määrä tulivoimaa.

Avauskartasta tuli odotetun tiukka, vaikka ENCE oli ehtinyt karkaamaan jo selvään johtoon. Cloud9 kuitenkin aloitti huikean kirin ja venytti kartan jatkoajalle. ENCEn henkinen kantti kuitenkin kesti, joten tiimi nappasi tärkeän 19-16-voiton Ancientista.

Puolestaan toisena karttana pelattu Vertigo sujui alkuun Cloud9:n komennossa. 8-5-johto jäi kuitenkin todella laihaksi lohduksi, kun ENCEn peli alkoi puremaan ja tulosta syntyi. Lopulta ENCEn viisikko takoi taululle numeroiksi 16-12 ja varmisti paikan Majoreille. Sen sijaan Cloud9 joutuu Last Chance -vaiheeseen, jossa jaetaan enää yksi paikka Majoreille. Tuota paikkaa himoitsevat myös FaZe Clan ja BIG, joten kaksi todella kovaa nimeä jää varmuudella ulos.

Suomalaiselle CS:GO:lle perjantai oli ilahduttava päivä, koska myös Aleksib:n NiP eteni Majoreille kaatamalla BIGin 2-0.


Joukkueet:
Ottelut: