Upeasti viime viikot esiintynyt ENCE sai kutsun mielenkiintoiseen Gamers Without Borders -turnaukseen, jossa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen.
Viikonloppuna alueellisen FunSpark ULTI 2021 -turnauksen voittanut ENCE pääsee mittelemään nimekkääseen joukkoon, sillä mukana nähdään muun muassa mousesports, Ninjas in Pyjamas sekä BIG.
Turnauksessa on yhteensä 1,5 miljoonan dollarin palkintopotti. Rahat eivät tule kuitenkaan joukkueille, vaan organisaatio saa sijoituksensa mukaan tulevan rahapotin jakaa haluamalleen hyväntekeväisyysjärjestölle. Voittaja lunastaa turnauksesta 600 000 dollaria, joten se olisi todella komea raha jaettavaksi tietylle järjestölle.
Tämän vuoden turnauksen pääpaino hyväntekeväisyydessä on koronarokotteiden jakaminen kehitysmaihin sekä riskiryhmille.
Turnauksessa nähdään mukana yhteensä kahdeksan joukkuetta, jotka on jaettu kahteen neljän tiimin lohkoon. ENCE aloittaa pelinsä kohtaamalla mousesportsin. Tämän lisäksi samasta lohkosta löytyvät Ninjas in Pyjamas sekä MIBR.
Joukkueet: ENCE
Ottelut: Gamers Without Borders