ENCE aloitti pelinsä Nordic Masters Spring 2021 -turnauksessa, kun se kohtasi kaksi kertaa MAD Lionsin sekä kertaalleen Singularityn.
ENCE aloitti pelinsä Nordic Masters Springissä heikosti, kun se sai kylmää kyytiä MAD Lionsilta. Toiseen otteluun joukkue kuitenkin kokosi itsensä ja otti voiton kuolemanottelusta Singularityä vastaan. Kun voittajien ottelussa Dignitas puolestaan kaatoi leijonat, niin oli joukkueella edessä revanssi MAD Lionsia vastaan.
Otteluun kartaksi valikoitui jälleen Train, joka pelattiin myös ENCEn kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa. Tällä kertaa alku oli suomalaisten kannalta kuitenkin huomattavasti parempi, kun he onnistuivat saamaan hyökkäävällä puolella peräti seitsemän kierrosta, joka on junamaassa todella hyvä saalis.
Puolustavalla puolella ENCE joutui kuitenkin yllättäviin vaikeuksiin ja vaadittiin iso comeback, jotta suomalaiset saivat vietyä ottelun jatkoajalle. Ensimmäisellä jatkoajalla näytti siltä, että leijonat kaatuisivat, kun doto toi joukkueellen kaksi matsipalloa fantastisella suorituksellaan. Kaksi matsipalloa ei kuitenkaan riittänyt ENCElle, vaan trilleri venyi toisella jatkoajalle, jossa suomalaiset olivat kuitenkin kuninkaita ja veivät ottelun nimiinsä lukemin 22-19.
Tämä tarkoittaa sitä, että ENCE ottaa lohkon kakkostilan ja kohtaa näin ollen välierissä HAVUn. Välierä pelataan huomenna kello 14:00 ja sitä voi seurata suomeksi Yle e-urheilun Twitch-tililtä. HAVU saa näin ollen suomalaisjättiläisten osalta revanssin, sillä muutama viikko sitten allu ja kumppanit veivät voiton jännittävästä kohtaamisesta.
Pelaajat: allu,doto
Joukkueet: ENCE,HAVU
Ottelut: Nordic Masters Spring
Mapit: Train