Suomalaisorganisaatio ENCE varmisti paikkansa ESL Pro Leaguen pudotuspeleissä, kun se kaatoi Bad News Bearsin.
ENCE jatkoi otteluitaan ESL Pro Leaguessa, kun se sai vastaansa lohkon heikoimman joukkueen Bad News Bearsin. Panokset otteluun olivat ENCEn kannalta jättimäiset, sillä voitolla jatkopaikka pudotuspeleihin varmistuisi.
Ratkaisevaan otteluun karttoja pääsi valitsemaan ensin vastustaja, joka nappasi itselleen Overpassin. ENCE puolestaan valitsi Nuken ja mahdolliseksi ratkaisijaksi jäi Mirage.
Matsi alkoi ENCEn kannalta mahtavasti, kun joukkue puolusti täysin suvereenisti Overpassissa. Bad News Bears tuntui olevan täysin hukassa, kun ENCE pysäytti kaikki hyökkäykset alkuunsa ja vei osion ylivoimaisesti lukemin 12-3. Toinen osio ei tuonut peliin muutoksia, vaan doto ja kumppanit jatkoivat samalla linjalla ja veivät kartan nopeasti numeroin 16-4.
ENCE jatkaa pudotuspeleihin
Karttavoiton myötä jatkopaikka oli entistä lähempänä, sillä toisena mappina päästiin ihailemaan ENCEn valitsemaa Nukea. Nuke alkoi tasaisissa merkeissä, mutta mitä pidemmälle ydinjätemaa eteni, sitä enemmän ENCE sai pelistä kiinni. Tämän myötä jengi onnistui kairaamaan peräti yhdeksän hyökkäävän puolen kierrosta, mikä on Nukesta erittäin vahva saldo.
Puolustava puoli ei alkanut yhtä mallikkaasti, kun BnB onnistui viemään pistoolikierroksen ja sai näin mahdollisuuden palata takaisin peliin mukaan. Suomalaispelaaja doto oli kuitenkin tilanteesta eri mieltä ja johdatti joukkojaan upeasti kohti vääjäämätöntä voittoa.
Doton lopullinen saldo oli käsittämätön 31 frägiä, kun joukkue otti upean 16-11-voiton Nukesta ja 2-0-voiton koko ottelusta. Tämän myötä suomalaisorganisaation joukkue varmisti myös jatkopaikkansa pudotuspeleihin ESL Pro Leaguessa.
Huomenna askissa nähdään jo seuraava suomalaisedusteinen jengi, kun Aleksib:n OG aloittaa oman taipaleensa turnauksessa. Tarkemmat tiedot matsista sekä linkin suomenkieliseen livestriimiin löydät tuttuun tapaan CS:GO-ottelukalenterista.
Pelaajat: doto,Snappi
Joukkueet: ENCE
Ottelut: ESL Pro League
Mapit: Nuke,Overpass