ENCE teki jälleen maukkaan tuloksen – liikevaihto kasvoi roimasti

ENCE

Suomalaisorganisaatio ENCE teki jälleen todella upean tuloksen, kun tilikauden voitto oli maukkaat 332 000 euroa.

ENCEn meno CS-pelikentillä ei ole viime aikoina sujunut aivan toivotusti, mutta taloudellisesti organisaatio porskuttaa vahvalla tasolla. Tilikausi oli nimittäin jälleen plussalla, kun yritys teki voittoa upeat 332 000 euroa.

Viime vuonna ENCE teki vielä kovemman tuloksen, kun voittoa tuli yli 900 000 euroa. Myös liikevaihto on kasvanut hurjaa tahtia, sillä se oli ennätysvuonna 2022 4,1 miljoonaa ja nyt päättyneellä tilikaudella peräti 6,3 miljoonaa euroa.

Kasvua on varmasti edesauttanut Major-turnaukset, joista organisaatio on saanut messeviä tarrarahoja. Lisäksi sekä pelaajien myynnit että hankinnat ovat sujuneet pääsääntöisesti loistavasti, mikä on auttanut tuloksen tekemisessä.

Vakaa talous näkyy myös muutoksissa, sillä ENCE on laajentanut pelirepertuaariaan todella paljon viime aikoina. Joukkueita löytyy nykyisin CS:n, Overwatchin, Rainbow Sixin, NHL:n ja Fortniten osalta. Lisäksi organisaatiosta löytyy sisällöntuottajia, joita on yhteensä viisi kappaletta.

Kuva Finder.fi.

Joukkueet: