ENCE laajensi takaisin NHL:ään – maailmanmestari EKI organisaatioon

EKI Tappara

ENCE tekee uuden aluevaltauksen, kun se koittaa siipiään huippusuositussa NHL-pelissä. Organisaation uusi kasvo on maailmanmestari Erik ”EKI” Tammenpää.

Paluun NHL-peliin tehnyt ENCE aikoo pitää rosterin toistaiseksi yhdessä miehessä. EKI edustaa ENCEä soolona ja organisaatio laajentaa mahdollisesti jatkossa peliin isomminkin, jos se koetaan järkeväksi ratkaisuksi. Pelaaja itse oli selvästi tyytyväinen päästessään Suomen isoimpaan organisaatioon, joka on viimeksi ollut NHL-pelin parissa 2017.

Suomalaisjoukkueista HAVU on ollut jo pidempään mukana NHL:n parissa 6v6-pelimuodon osalta. 6v6 on kasvattanut viime aikoina suosiotaan runsaasti ja mukaan on tullut mm. KOVA, hREDS ja SJ. Voi hyvin olla, että peli tulee jatkossa lukittautumaan 6v6-pelimuotoon, mutta toistaiseksi soolopelaajillekin on paikka kasvavassa scenessä.

EKI on pelannut tänä vuonna otteluita myös ruotsalaisseura Linköping HC:ssa, joka tunnetaan myös vahvana Elitserien-joukkueena. Vuonna 2018 mies voitti suvereenisti MM-kilpailut ja sai huikean finaalin päätteeksi voittopokaalin vihatulta NHL-komissaari Gary Bettmanilta. Voidaan siis sanoa, että lajin maine on kiirinyt jo isompiinkin piireihin.

EKI voittaa maailmanmestaruuden. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Menikö tämä ohi?: Vamos OG! – huippujoukkue NiP kaatui Kölnin fantastisessa avauksessa


Pelaajat:
Joukkueet: