ENCE ja NiP kovassa paikassa – tässä keskiviikon ohjelma

nertz ence Major

ENCE ja NiP pelaavat isoista asioista keskiviikkona, sillä kumpikin kaipaa kipeästi voittoa päivän pelistään. Tässä ohjelma RMR-turnauksen toiselle päivälle.

ENCE kärsi kaksi tappiota tiistaina, joten tiimi on todella heikossa asemassa. Nyt voittoja pitäisi tulla vähintään kaksi putkeen, mutta mieluusti kolme, jotta Major-paikka olisi sillä selvä. Ainakin keskiviikkona voitto pitäisi napata varmasti, sillä vastassa on selvästi heikompi iNation. Mikäli tästä taistosta ei voittoa ei nappaa, niin sitten ei myöskään ansaitse Major-paikkaa. ENCEn kannalta se on hyvä, että nyt ottelut pelataan BO3-systeemillä, joten laatu tulee selvästi paremmin esiin.

NiP puolestaan voitti yhden ja hävisi yhden tiistaina. Tämä tarkoittaa sitä, että tilanne ei ole aivan niin kriittinen. Kaavio voi kuitenkin muodostua armottomaksi, mikäli keskiviikkona tulee takkiin. Vastassa on FORZE, joka on laadukas tiimi, mutta ei missään nimessä maailman kärkeä. NiPin kaltaisella materiaalilla kyseiset taistot pitäisi pystyä voittamaan kerran kerrasta. Voitto antaisi NiPille kaksi mahdollisuutta varmistaa paikka Pariisin Major-turnaukseen. Puolestaan tappio laittaisi unelman katkolle seuraavassa ottelussa.

Keskiviikon ottelut:

Klo 11:00 Cloud9 – Eternal Fire
Klo 11:00 FORZE – Ninjas in Pyjamas
Klo 12:30 500 – BIG
Klo 12:30 Aurora – G2
Klo 14:00 Astralis – Spirit
Klo 14:00 ENCE – iNation
Klo 17:45 9NINE – Vitality
Klo 17:45 Heroic – Monte

Näet tulevat pelit aina nopeasti päivitettynä meidän CS:GO-ottelukalenteristamme!


Ottelut: