Suomen kaksi isointa CS-organisaatiota ottivat yhteen, kun ENCE ja HAVU taistelivat FunSpark ULTI 2021 -turnauksen alueellisissa pudotuspeleissä.
ENCE ja HAVU ovat ottaneet jo muutaman kerran yhteen ja ottelut ovat yleensä olleet todella jännittäviä ja odotettuja. Tällä kertaa matsia varjosti hieman se, että HAVU lähti peliin ilman eilen penkitettyä jemiä ja joutui sen vuoksi pelaamaan valmentajansa Taneli ”disturbed” Veikkolan kanssa.
Ennen ottelua ennakkosuosikista ei siis ollut epäselvyyttä, sillä Veikkolaa ei ole nähty pelikentillä useampaan vuoteen. Suomalaisjättien kohtaamiseen kartoiksi valikoitui Vertigo, Dust2 ja mahdolliseksi ratkaisijaksi matsissa jäi Nuke.
ENCEn valintana ollut Vertigo alkoi joukkueen täydellisellä dominoinnilla, kun ensimmäisessä osiossa HAVU sai napattua vaivaiset kolme kierrosta. Tämän johdosta dotolla ja kumppaneilla oli helppo työ pistää mappi pakettiin, kun loppulukemiksi lyötiin lukemat 16-7.
ENCE vie nöyryytyksen jälkeen
Dust2:ssa HAVU vastasi upeasti ja hyökkäsi kierros kierrokselta todella tehokkaasti. Erityisesti xseveN ja sLowi näyttivät mallia, kun ensimmäinen osio oli täyttä ylijuoksua ja päättyi käsittämättömällä tavalla 15-0. ENCE ei onnistunut viemään myöskään toista pislarundia, joten totaalinen nöyryytys numeroin 16-0 oli valmis.
Ratkaisevana karttana nähtyyn Nukeen ENCE sai jälleen kerättyä rivinsä kasaan ja onnistui Vertigon tavoin ottamaan kuskin paikan. Erityisesti hades oli aivan järkyttävän kovassa vireessä, kun hän naulasi 21 rundin aikana maukkaat 32 frägiä ja vei näin joukkueensa selvään 16-5-voittoon.
Voiton myötä ENCE jatkaa ylemmässä kaaviossa, jossa vastaan asettuu HYENAS. HAVU ei myöskään ole ulkona, vaan joukkue jatkaa alemmassa kaaviossa Entropiqia vastaan. Alemman kaavion ottelu on vuorossa keskiviikkona ja ylemmän kaavion ottelu pelataan puolestaan torstaina. Tarkemmat tiedot matseista sekä linkit suomenkielisiin livestriimeihin löytyy CS:GO-ottelukalenterista.
Pelaajat: doto,hades,sLowi,xseveN
Joukkueet: ENCE,HAVU
Ottelut: FunSpark ULTI
Mapit: Dust2,Nuke,Vertigo