ENCE pesi kasvojaan – todella tärkeä voitto FaZesta

ENCE

ENCE jatkoi pelejään cs_summit 6 -turnauksessa, kun joukkue kohtasi FaZen. Ottelu oli suomalaisten kannalta tärkeä, sillä joukkue kaipaa kipeästi lisää RMR-pisteitä.

Suomalainen ENCE joutui pettymään, kun joukkue ei päässyt cs_summitin jatkopeleihin, vaan joutui tyytymään sijoihin 9-12. Jengi koki alkulohkossa kaksi tappiota tanskalaiselle Heroicille, joka sinetöi lopulta tiimin kohtalon pudostuspelien ulkopuolelle.

Twistan suojateille tuli kuitenkin vielä mahdollisuus pestä kasvojaan, sillä Road to Major -turnauksissa pelataan myös sijoitusotteluita, joilla voi kerryttää isompaa pistepottia Major-paikkaa varten. Merkitys ei myöskään ole aivan pieni, sillä RMR-pisteitä saa yhdeksännestä sijasta peräti 1000, kun taas 12. sija oikeuttaa vain 625 pisteeseen.

Karttoja pääsi tällä kertaa valitsemaan ENCE, joka päätyi pickaamaan de_dust2:n, koska FaZe bannasi jengin ykköskartan de_trainin. Kansainvälinen vastustaja puolestaan nappasi de_overpassin ja mahdolliseksi viimeiseksi kartaksi jäi de_mirage, kun joukkueet bannasivat de_infernon ja de_nuken.

ENCE liikkeelle dieselillä

Pölyn alku ei ollut missään nimessä hyvä, vaikka ENCE onnistuikin nappaamaan itselleen forcevoiton sekä ensimmäisestä neljästä kierroksesta kolme. Tämän jälkeen FaZe pisti aivan uuden vaihteen silmään ja hyökkäsi todella tehokkaasti tehden suomalaispuolustuksesta täydellistä reikäjuustoa.

Ensimmäisen neljän kiesin jälkeen FaZe onnistui viemään peräti kahdeksan ja meni jo tukevaan 9-3-johtoon. ENCE kuitenkin onnistui taistelemaan vielä osion kolme viimeistä rundia itselleen, joka säästi suomalaiset katastrofilta. Kun joukkue onnistui viemään vielä teropuolen pistoolin, oli matsi kaikkea muuta kuin ohi.

ENCE näytti hyökkäävällä puolella upeaa CS:ää xseveNin johdolla, kun joukkueen yhteispeli oli lyömättömän hyvää. FaZe voitti osion alussa muutaman kierroksen, mutta muuten jengi oli hätää kärsimässä koko osion, kun allun tiimi voitti viimeisestä yhdeksästä kahdeksan ja nappasi täten ensimmäisestä mapista maukkaan 16-13-voiton.

Ketsuppipullo aukeaa

Overpass ei ole ollut Twistan suojateille todellakaan paras mappi, mutta tällä kertaa lähtö oli käsittämättömän upea. Joukkuueen pelissä oli nähtävissä jopa klassista ketsuppipulloilmiötä, kun ENCE voitti kahdeksan ensimmäistä kierrosta. Tämän jälkeen NiKo ja kumppanit kuitenkin taistelivat itsensä edes jonkinlaisiin asemiin, kun he onnistuivat voittamaan lopuista seitsemästä rundista viisi.

Toiseen osioon lähdettäessä tilanne oli herkullinen, mutta viimeistä sanaa ei oltu vielä ottelun osalta sanottu. FaZe esitti upeaa hyökkäyspeliä ja ENCE oli hätää kärsimässä, kun ensimmäisestä yhdeksästä kierroksesta jopa kuusi meni vihulaisille. Suomalaisjoukkue kuitenkin sisuuntui tästä rynnistyksestä ja taisteli väkisin tarvittavat kolme kierrosta itselleen ottelun voittoa varten.

Loppulukemat ENCElle myös toisesta kartasta 16-13 ja ottelusta voitto numeroin 2-0. Huomenna on luvassa seuraava ottelu, jossa jengi kohtaa G2 – Movistar Riders ottelun voittajan kello 22:00 ja siinä ratkeaa joko 9. tai 10. sija. Myös OG:n osalta pelit jatkuvat huomenna, kun joukkue kohtaa Vitalityn kello 16:00. GODSENT puolestaan haastaa OG – Vitality ottelun häviäjän torstaina kello 22:00.

Huomasitko tämän: OG jatkaa huippuvirettään summitissa – nyt kaatui North


Pelaajat: ,
Joukkueet: ,
Ottelut: