ENCE ja Suomen Palloliitto solmivat yhteistyösopimuksen

ence academy

ENCE on solminut uuden yhteistyösopimuksen, sillä organisaatio lähtee kumppanuuteen Suomen Palloliiton kanssa.

ENCEn uusi yhteistyösopimus ei ole perinteinen kumppanuus, vaan uusi kumppani on Suomen Palloliitto. Osapuolet pyrkivät hyödyntämään toistensa vahvuuksia, jolloin yhteistyöstä muodostuisi hedelmällinen molemmille puolille.

– Olemme innoissamme, että pääsemme hyödyntämään Palloliiton pitkää kokemusta nuoriso- ja kasvatustyöstä, niin kuin myös valmentamisesta. Akatemia-ohjelmamme on vasta alussa ja pyrimme aktiivisesti kehittämään ja kasvattamaan sitä. Omalta puoleltamme luonnollisesti pystymme tarjoamaan apua e-urheilutoiminnan kehittämiseen. Tämän kaltaiset yhteistyöt tuovat lajeja lähemmäksi toisiaan ja helpottavat molempien toimintaa, kertoo ENCEn toimitusjohtaja Mika Kuusisto tiedotteessa.

Myös Palloliiton puolella ollaan todella innoissaan uudesta kumppanuudesta.

– ENCE on kansainvälisesti tunnettu e-urheiluorganisaatio, joka ammattimaisuudellaan pystyy tukemaan meitä e-jalkapallon tavoitteissamme. Maajoukkuetoiminnan olosuhteiden parantumisen lisäksi olemme erityisen innokkaita siitä, että millaisia uusia mahdollisuuksia yhteistyö voi tarjota tulevaisuudessa jäsenseuroillemme, sanoo Palloliiton digitaalisista jäsenpalveluista vastaava jäsenpalvelupäällikkö Taneli Sopanen tiedotteessa.


Joukkueet:

NordVPN 600x200