ENCE aloitti taipaleensa DreamHack Masters Winter -turnauksessa maanantaina, kun joukkue kohtasi Complexityn.
ENCEn uusi kokoonpano oli ensimmäistä kertaa tositoimissa, kun vastaan asettui ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Complexity.
Ensimmäisenä karttana pelattiin suomalaisten valitsema Dust2, joka ei sujunut alkuunkaan odotusten mukaan. Complexity vei ensimmäisen puoliskon nimiinsä 11-4. Myös toisen puoliskon neljä ensimmäistä kierrosta meni Complexitylle, joten lukemat olivat jo 15-4. ENCEn kiri käynnistyi aivan liian myöhään, sillä etumatka oli aivan liian massiivinen.
Näin ollen ensimmäinen kartta meni Complexityn nimiin 16-12.
ENCE heräsi mukaan taisteluun
Toisena karttana pelattiin Overpass, johon ENCEn odotukset tuskin olivat hirveän korkealla. Ensimmäiset kierrokset kuitenkin osoittivat, että mahdollisuudet voittoon ovat olemassa. Puolten vaihtoon lähdettiinkin suomalaisten 9-6-johdossa.
Complexity käänsi kuitenkin ottelun päälaelleen heti CT-puolen kärkeen ja siirtyi 11-10-johtoon.
Tämän jälkeen oli ENCEn vuoro napsia perättäisiä kierroksia ja karttavoitto olikin enää yhden kierroksen päässä. Lopulta neljäs eräpallo tuotti tuloksen ja ottelun ratkaisu siirtyi kolmanteen karttaan.
Mirage kääntyi Complexitylle
Ratkaisut saatiin tällä kertaa Miragen puolella. Vaikka ensimmäinen puolisko meni ENCElle 8-7, niin voitto jäi lopulta haaveeksi. Tiukka taistelu kääntyi Complexitylle numeroin 16-13, mikä tarkoittaa sitä, että suomalaiset ovat seuraavaksi selkä seinään vasten.
Häviäjien ottelussa vastaan asettuu Cloud9, joka yrittää tehdä nousua huipulle uuden rosterinsa turvin.
Tärkeä kamppailu on ohjelmassa jo tiistaina klo 17:30 ja tuon ottelun häviäjä tippuu ulos turnauksesta.
Joukkueet: Complexity,ENCE
Mapit: Dust2,Mirage,Overpass