ENCE täpärään voittoon IEM Colognen avausottelusta

ence

Suomalaisorganisaatio ENCE aloitti taipaleensa IEM Cologne 2023 -turnauksessa niukalla 2-1-voitolla 9INEä vastaan.

ENCEn matka kohti Counter-Striken katedraalia alkoi tänään, kun puolalaisjoukkue 9INE asettui vastaan. Ennakkoon suomalaisorganisaatio oli ehdoton enakkosuosikki, sillä tiimi lopetti kautensa upeasti nappaamalla kultaa IEM Dallasista.

ENCE aloitti ottelun vaisusti, sillä puolalaiset olivat täysin ylivoimaisia ensimmäisessä kartassa (Vertigo) ja nappasivat voiton lukemin 16-4. Tästä dycha ja kumppanit eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan vastasivat Nukessa heti takaisin numeroin 16-11.

Kaikki jäi näin ollen kiinni Miragesta, jossa taisteltiin pitkään aivan rinta rinnan. Lopussa ENCEltä vaadittiin kuitenkin hirmusuoritusta, kun 9INE johti pahimmillaan jo 15-10. Joukkue kuitenkin kaivoi jostain täysin uuden vaihteen ja onnistui viemään ottelun jatkoajalle.

Jatkoilla voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä, vaan ENCE tuhosi puolalaiset tyystin (19-15). Näin ollen trilleriottelu päättyi suomalasorganisaation hyväksi ja tiimi jatkaa ylemmän kaavion välierään, jossa vastaan asettuu Cloud9:n yllättänyt fnatic.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen painamalla tästä.

Pelaajat:
Joukkueet:
Ottelut:
Mapit: ,,