IS: Esports ei ole rahasampo Suomessa – firmat tekevät pahoja tappioita

Yle Elisa Open Steam Telia CS-vihjeet Road to Rio Fortnite Elias Olkkonen csgo counter-strike esports CS kilpapelaajien

Ilta-Sanomien tekemän selvityksen mukaan Esports-organisaatiot tekevät Suomessa pääosin isoja tappioita.

Esportsia kuvitellaan rahasampona, mutta näin tilanne ei ainakaan vielä ole Suomessa. Ilta-Sanomat teki nimittäin selvityksen, jonka mukaan useat suomalaisorganisaatiot tekevät isoja tappioita.

Esports houkuttaa paljon mainostajia, sillä kohderyhmä on otollinen useille yrityksille. Tästä huolimatta toiminta itsessään tuntuu olevan hataralla pohjalla, sillä organisaatiot tekevät lähtökohtaisesti tappiota.

ENCE oli yksi niistä, joka joutui kokemaan isoja pettymyksiä, kun CS:GO-tiimi ei onnistunut menestymään vuonna 2020. Tämä näkyi Suomen isoimman organisaation tuloksessa isosti, sillä joukkueen tulos laski yli 300 000 euroa ja oli pakkasella 227 000 euroa.

HAVU puolestaan on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan roimasti, mutta tulos on edelleen todella vaisu. Isoja tappioita sille ei kuitenkaan ole syntynyt, sillä 2019 vuonna organisaatio teki voittoa 47 000 euroa ja 2020 oli tappiollinen vain muutaman tuhannen verran.

Liikevaihdot melko pieniä

Ainoat yli miljoonan liikevaihtoon yltäneet esports-organisaatiot olivat jo mainittu ENCE sekä tapahtumia järjestävä Assembly. Näistä seuraavaksi isoimmat ovat HAVU ja Pelaajatcom, joiden liikevaihto ylsi 648 000 ja 360 000 euroon.

Erityisesti Pelaajatcomin osalta tilastot ovat karua luettavaa, sillä yhtiö teki vuonna 2020 peräti 106 000 euroa tappiota, joka on liikevaihtoon nähden järisyttävä määrä.

Yksi hyvä esimerkki heikosta tilanteesta on SJ Gaming, joka ilmoitti liikevaihtonsa olleen 100 000 euroa ja toiminnan olleen reilusti tappiollista. Sama tarina tuntuisi olevan myös monilla muilla pienemmillä organisaatioilla, joten bisnes ei selvästikään ole kestävällä pohjalla.

Jos tilanne jatkuu tällaisena, on se luonnollisesti huono asia koko suomalaisen Esportsin kannalta. Organisaatioiden on löydettävä parempia keinoja tehdä toiminnastaan kannattavaa tai muuten useammalle yritykselle tulee ennen pitkää noutaja.


Joukkueet: ,,