Koronavirus vaikuttaa rajusti eSportsiin – kahdet MM-kisat sekä legendaarinen CS-turnaus jouduttiin siirtämään

ENCE

Koronavirus alkaa vaikuttamaan rajummin myös eSportsin puolella, missä toistaiseksi turnaukset on pystytty viemään läpi onlinessa.

Ainoastaan merkittävin turnauksen siirto nähtiin CS:GO:n puolella, missä kevääksi kaavailtu Rion major-turnaus siirrettiin syksyyn ja samalla turnauksen palkintopotti tuplattiin.

Nyt kuitenkin turnauskalenteri menee isosti uusiksi, sillä sekä Fortniten että Dota2-pelin MM-kisat on jouduttu perumaan tältä vuodelta. Turnauksissa on ollut vuosittain historiallisen suuret palkintopotit, sillä Fortniten MM-kisoissa jaettiin viime vuonna peräti 30 miljoonaa euroa ja Dota2-pelin palkintopotti oli viime vuonna hurjat 34,3 miljoonaa euroa.

Molemmat turnaukset on tarkoitus pelata seuraavan kerran vasta vuonna 2021. Myös kaikki muut Fortniten paikan päällä pelattavat turnaukset on siirretty myöhempään ajankohtaan. Epic Games pyrkii tarjoamaan sen sijaan enemmän nettipelattavaa joukkueille.

Koronavirus siirtää isot CS:GO-turnaukset

Myös CS:GO-fanit saivat huonoja uutisia, sillä kaksi syksyn isoa turnausta on päätetty siirtää. Niin ESL One Cologne kuin IEM Melbourne peruuntuvat koronaviruksen vuoksi.

Kölnin perinteinen turnaus on tarkoitus järjestää jollakin tavalla ilman yleisöä elokuun aikana, mutta tarkemmat tiedot tuosta tulevat vasta myöhemmin.



NordVPN 600x200