GODSENT ja OG taistelevat paikasta summitin jatkopeleissä

zehN

Suomalaispelaajien zehNin ja Aleksib:n joukkueet GODSENT ja OG saavat tänään kello 16:00 ja 19:00 mahdollisuuden lunastaa itelleensä jatkopaikan cs_summit 6 -turnauksessa, kun vastaan asettuu G2 ja BIG.

Jesse ”zehN” Linjala on erityisesti pelaaja, joka on jäänyt hieman suomalaisfanien tutkan alle. Mies on esiintynyt myös suomalaisjoukkueissa, mutta tunnetuksi hän tuli PENTA Sportsista, jonka kanssa Linjala oli peräti Majoreilla vuonna 2017. Joukkueen muut pelaajat olivat suNny, HS, innocent ja kRYSTAL, joista viimeisenä mainittu pelaa myös Linjalan nykyisessä joukkueessa GODSENTissa.

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen kohdalla tarina ei ole samanlainen, vaan hän on jo pitkään ollut fanien yksi suurimmista suosikeista. Pääosin hänen muodostama OG:n kokoonpano on esiintynyt viime aikoina vaihtelevasti, mutta pääsy summittiin oli varmasti iso asia jengille. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tukevaa pohjaa tulevia turnauksia varten, jotka toivottavasti palaavat pian offlineen.

GODSENT kohtaa maailman parhaan

Lohkoarvonnassa GODSENT ei ollut millään tavalla onnekas, vaan sai samaan koriin mousesportsin, fnaticin ja G2:n. Ensimmäiseksi vastustajaksi arpoutui todella isoissa vaikeuksissa ollut mousesports, joka oli ennen onlineen siirtymistä aivan maailman kärkijoukkueita. Jengi majaili mm. maailmanlistan sijalla #2 noin kaksi kuukautta, mutta on nyt valahtanut jo sijalle #12.

GODSENT teki vain vähän aikaa sitten ison rosterimuutoksen, kun se päätti penkittää todella huonossa formissa olleen maikelelen, joka käytännössä oli joukkueen perustaja. Tämä herätti hieman tunteita, mutta jo nyt on nähtävissä, että nuoren tanskalaisen AWP-pelaajan Farligin tuominen joukkueeseen oli ehdottoman hyvä ja menestyksen kannalta tarpeellinen ratkaisu.

zehN avaa potkuja lisää

GODSENT joutuu tänään entistä kovempaan testiin, kun vastaan asettuu tämän hetken ykkösjoukkue. Mappivedosta tulee jännittävä ja oikeastaan ainoa varma on se, että G2 bannaa Overpassin. GODSENT toivoo varmasti, että he saisivat poistaa sekä Miragen että Infernon, mutta muut kartat ovat auki. Varmaa on vain se, että jengin tulee esittää parasta mahdollista CS:ää, jos he aikovat voittaa.

Pureeko Aleksib:n takut?

OG:n kohdalla voidaan sanoa samaa kuin GODSENTinkin osalta, että lohkoarvonta ei missään nimessä ollut helpoin. Kuitenkin avausotteluun tullut Heretics oli lottovoitto, kun kaksi muuta vaihtoehtoa olivat BIG ja FaZe. Toki avausottelustakaan voitto ei missään tapauksessa tullut helpolla, vaan se oli lopulta kovan työn ja tuskan takana.

BIG on ollut todella kovassa nosteessa ja onkin tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Matkan varrella on kaatunut useampi maailman kärkijengi, joten kyseessä on varmasti scenen kuumin CS-joukkue tällä hetkellä. Tämä on OG:lle kuitenkin mukava asetelma, sillä joukkue on aina pelannut paremmin altavastaajana ja toivottavasti tekee sitä myös tänään.

Mappivalintoja on vaikeaa ennustaa tässäkään kohtaamisessa, sillä BIGillä on ollut menestystä lähes jokaisessa kartassa. OG tulee bannaamaan Vertigon ja saksalaiset bannaavat todennäköiesti Trainin. Tämä lähtökohtaisesti tarkoittaisi, että vastustaja valitee joko Nuken tai D2:n ja OG:lle puolestaan jää mahdollisuus valita Inferno tai vaihtoehtoisesti Mirage.

Aleksib oli tulessa ensimmäisessä matsissa

Selvää on tässäkin kohtaamisessa se, että Aleksib:n tulee löytää ruggahin kanssa sellaiset taktiikat, jolla BIGin voittoputki saadaan katkaistua. Molemmille suomalaisille on tänään luvassa todella kova näytön paikka ja parasta pitää esittää, jos mielii voittaa ottelut ja mennä turnauksessa jatkoon. Kotikatsomoissa on kuitenkin vahva luotto, että GODSENT ja OG klaaraavat matsinsa kotiin.2


Pelaajat:
Joukkueet: ,,
Ottelut:

NordVPN 600x200