GORILLAZ nappasi kaksi maukasta voittoa – suNny vahvassa vireessä

GORILLAZ sergej SuNnyn sunny ENCEn GODSENT ENCE IEM Beijing DreamHack Masters Winter FPX GORILLAZ

Miikka ”suNny” Kempin ja Jere ”sergej” Salon GORILLAZ otti kaksi tärkeää voittoa, kun SJ Gaming ja Nordavind kaatuivat lukemin 2-0.

Pitkään huhuissa ollut yhteistyö suNnyn ja flushan välillä näki päivänvalon muutama kuukausi sitten, kun nimellä GORILLAZ kulkeva joukkue julkaistiin. Suomalaisittain saatiin vielä mukavaa lisämaustetta, kun toinen entinen ENCE-peluri Jere ”sergej” Salo saatiin myös osaksi tätä kokoonpanoa.

Joukkueen ottelut ovat olleet tähän asti hieman ailahtelevaisia ja viimeinen palanen rosteriin on vielä lukitsematta. Turkkilainen Calyx oli ensimmäinen pelaaja, joka nähtiin GORILLAZin viidentenä, mutta tämä kokeilu ei kuitenkaan tuonut sopimusta. Tällä hetkellä viidentenä nähdään tanskalainen NaToSaphiX, joka on pelannut vahvasti lyhyen stinttinsä aikana.

Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa GORILLAZ sai vastaansa suomalaisjoukkue SJ Gamingin. Ottelu alkoi SJ:n kannalta todella vahvasti, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä vähemmän joukkue sai aikaan. Overpassissa tapahtunut sulaminen johti siihen, että suNny ja kumppanit veivät ensimmäisen kartan lopulta nimiinsä helposti.

Toisena mappina nähty Dust2 oli selvästi ensimmäistä karttaa tiukempi, mutta SJ oli silti lopulta voimaton, vaikka se taistelikin hyvin. Tiukan väännön jälkeen suNny ja sergej joukkueineen veivät toisenkin kartan nimiinsä ja voittivat näin ollen koko ottelun 2-0 (16-6, 19-16).

GORILLAZ esiintyy edukseen

Päivän toiseen peliin vastaan tuli ennakkoon selvästi kovempi joukkue, kun GORILLAZ sai vastaansa Nordavindin BLAST Rising 2021 -turnauksessa. Ottelun alku näytti kuitenkin aivan toiselta kuin ennakkoasetelmat, sillä suomalaiskaksikon johdattama hyökkäys tuhosi vastustajan totaalisesti. Lopulta 25 frägiä kerännyt suNny oli ensimmäisenä pelatun Dust2:n ehdoton hahmo, kun taululle lyötiin tylyt lukemat 16-3.

Toisena mappina nähty Mirage oli selvästi kilpailullisempi ja Nordavind menikin kartan alussa nopeasti 6-3-johtoon. GORILLAZ ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan osiovoittoa helpolla, vaan joukkue taisteli ensimmäisen puoliskon voitosta kynsin ja hampain. Lopulta taistelu palkittiin, kun puolia vaihdettaessa jengi oli nipistänyt itselleen 8-7-johtoaseman.

Toisessa osiossa flushan johtama hyökkäys pääsi jälleen omalle mukavuusalueelleen ja laittoikin nopeasti kaasun pohjaan. GORILLAZilta nähtiin jälleen vahva hyökkäysosio, joka toi toivottua tulosta. Tämä johti melko selvään lopputulokseen numeroin 16-11, joka samalla sinetöi sen, että GORILLAZ nappasi toisen perättäisen 2-0-voiton.

Voiton johdosta GORILLAZ pelaa vielä yhden ottelun tänään, kun kello 19:00 alkavassa matsissa vastaan asettuu Young Ninjas – Finest pelin voittaja. Matsi pelataan tuttuun tapaan paras kolmesta -muodossa ja linkin suomenkieliseen livestriimiin löydät CS:GO-ottelukalenterista. Pelin voittajalle on luvassa paikka pudotuspeleissä, joten ottelu on ehdottomasti tärkeä molemmille.


Pelaajat: ,