HAVU aloitti taipaleensa kohti Flashpointin toista kautta, kun se kohtasi ranskalaisen Hereticsin karsintojen avausottelussa.
HAVU ja Heretics ottivat mittaa toisistaan avausottelussa, kun Flashpointin toiselle kaudelle etsittiin joukkueita. HAVU oli mukana Flashpointin ensimmäisellä kaudella ja esittikin mallikkaita otteita Yhdysvalloissa järjestetyssä turnauksessa sijoittuen upealla tavalla kolmanneksi.
Lisämaustetta peliin toi se, että HAVU pelasi ENCE-pelaaja Jampin kanssa, sillä joukkueet lainasivat toistensa pelaajia DreamHack Open Fall -turnauksen vuoksi. Kyseinen turnaus on osa Valven järjestämiä RMR-turnauksia, johon Jampilla ei VAC-kieltonsa vuoksi ole mahdollisuutta osallistua.
Mappivalintojen osalta suomalaisjoukkue lähti tänään työstämään Miragea, kun taas ranskalaisvastustaja päätyi ydinjätemaa Nukeen. Mahdolliseksi ratkaisevaksi kartaksi joukkueiden välille jäi klassikkomaa Dust2.
Vahva oma valinta
Miragen HAVU aloitti mallikkaasti, vaikka joukkue olikin taistelussa vieraalla kokoonpanolla. Pikkuhiljaa ranskalaisjoukkue pääsi kuitenkin peliin mukaan ja onnistui keräämään osion loppua kohden kierroksia hyvää tahtia kasaan. Osioita vaihdettiin lopulta Hereticsin johtaessa 9-6.
CT-puolelle päästyään suomalaiset olivat doton johdolla aivan ilmiömäisessä vireessä. Hävityn pislarundin jälkeinen forcerundin voitto antoi niin vahvaa uskoa omaan tekemiseen, että Heretics jäi täysin jalkoihin. Lopullinen frägisaldo edellä mainitulle dotolle 31 ja loppulukemat kartasta 16-12.
doto huippuvireessä
MEGAFORSS Unleashed 🥵 pic.twitter.com/OUXZ4De2Ri
— HAVU (@HAVUgaming) October 12, 2020
HAVU taistelee tiensä jatkoon
Toisena mappina nähty Nuke alkoi jälleen suomalaisittain mukavalla tavalla. T-puolella aloittanut HAVU hyökkäsi tehokkaasti kohti ranskalaisten linjapuolustusta, joka ei ollut selvästi vahvimmillaan. Hyvät taktiikat siivittivän jengin lopulta 8-7-osiovoittoon ja selvään etulyöntiasemaan ottelun voiton kannalta.
Toisessa osiossa Heretics näytti nopeasti, että sieltäkin löytyy taitoa ja sinnikkyyttä taistella karttavoitosta. Mapin loppu mentiinkin aivan rinta rinnan ja kierroksia vaihdeltiin puolin ja toisin. Lopulta ranskalaiset saivat himoitun karttapallon itselleen, mutta missasivat sen Jampin puolustaessa upeasti B-siteä.
Jampin ratkaiseva holdi
FREE?
We are headed to overtime!
📺🇬🇧 https://t.co/zpXlqPIeiD
📺🇫🇮 https://t.co/hgdba2WSkm#HAVUJA pic.twitter.com/sNqrPvKwfP— HAVU (@HAVUgaming) October 12, 2020
Jatkoajalla tilanne näytti välillä jo hieman heikolta HAVUn kannalta, joka onnistui keräämään kasaan vain yhden CT-puolen kierroksen. Hyökkäävälle puolelle päästyään joukkue oli kuitenkin jälleen omaa luokkaansa ja vei kaikki hyökkäyspuolen kierroksensa. HAVU nappasi arvokkaan voiton Nukesta lukemin 19-17 ja ottelusta 2-1.
Seuraavassa ottelu pelataan HAVUn osalta huomenna torstaina kello 16:00, kun vastaan asettuu romanialainen Nexus. Muista suomalaisista GODSENTin zehN nähdään askissa juuri alkavassa ottelussa, kun joukkue kohtaa Winstriken. Myös GODSENT nappasi avausottelustaan voiton.
Pelaajat: doto,Jamppi
Joukkueet: GODSENT,HAVU
Ottelut: Flashpoint 2
Mapit: Mirage,Nuke