Funspark ULTI 2021 -osaturnauksen pudotuspelit käynnistyvät maanantaina ja heti kärkeen tarjolla on upea suomalaiskohtaaminen HAVU – ENCE.
HAVUn maanantaista on tulossa mielenkiintoinen, sillä organisaatio penkitti jemin ja nyt tilalle hyppää väliaikaisesti tiimin valmentaja Taneli ”diSTURBED” Veikkola. Tämä antaa tietysti ennakolta ENCElle valtaisan edun ja kaiken lisäksi myös itseluottamus on ENCEn puolella täysin eri tasolla kuin heikosti viime viikot pelanneella HAVUlla.
HAVUlla on kuudesta edellisestä ottelusta peräti viisi tappiota. Kaiken lisäksi vastustajat eivät ole olleet mitenkään ihmeellisiä, joten alkuvuoden huikeat otteet ovat kaukainen muisto. ENCE puolestaan on voittanut kahdeksasta edellisestä matsistaan peräti seitsemän. Allun tilalle hypännyt hades on ollut oiva lisäys tiimiin ja mies on suorittanut hyvällä tasolla jatkuvasti.
HAVU ja ENCE kohtasivat edellisen kerran maaliskuun lopussa ja tuolloin HAVUn voitto kirjattiin suoraan 2-0. Saako ENCE tänään revanssin, kun vain toisella on tarjolla jatkopaikka?
Matsi käynnistyy klo 13:00!
Joukkueet: ENCE,HAVU