HAVU kärsi tappion Flashpointissa – MIBR parempi kolmen kartan kohtaamisessa

HAVU

HAVU hävisi pitkästä aikaa, kun he kohtasivat brasilialaisen MIBRin Flashpointissa. Tappio ei kuitenkaan tiputtanut heitä vielä pois turnauksesta, sillä turnaus pelataan double-elimination muodossa.

Ylemmän kaavion toinen pudostuspelikierros oli vuorossa tänään, kun HAVU ja MIBR ottivat mittaa toisistaan. Suomalaiset dominoivat käytännössä koko viime ottelunsa Chaosta vastaan, ja on muutenkin osoittanut koko Flashpointin ajan upeita otteita. Lähtökohdat otteluun olivat erittäin jännittävät, sillä brassit ovat myös parantaneet selvästi otteitaan ja ottelusta olikin odotettavissa todella tiukka vääntö. Lisämausteen otteluun toi se, että käytössä oli CS:n uusin patchi, jossa mm. paljon porua aiheuttanut SG553 eli Krieg nerfattiin huonommaksi.

Karttavalinnat pääsi aloittamaan MIBR, joka päätyi de_vertigoon. HAVU puolestaan valitsi omaksi kartakseen de_dust2 ja mahdolliseksi ratkaisukartaksi jäi de_train. Brasilialaiset saivat omaan mappivalintaansa kohtalaisen lähdön ja voittikin heti ensimmäsen pistoolikierroksen. HAVU kuitenkin ilmoittautui samantien peliin mukaan ja tasoitti puntit forceostolla, joka käänsi selvästi momentumin suomalaisten eduksi. HAVU voitti seuraavasta yhdeksästä kierroksesta peräti kahdeksan ja naulasi tässä kohtaa lukemiksi 8-2.

MIBR laittoi vielä kampoihin osion loppupuolella ja otti kolme lisäkierrosta hyvillä hyökkäyksillään. Tämät tarkoitti siis vaivaista viittä kierrosta ja suomalaisten kannalta erittäin tukevaa 10-5-johtoasemaa. Brasilialaiset nappasivat myös toisen pistoolikierroksen, mutta hävisivät jälleen forcen, joka katkaisi brassien selkärangan lopullisesti. Joukkueet vaihtoivat muutamia rundeja keskenään, kunnes HAVU päätti lopettaa vastustajansa pyristelyt ja otti vakuuttavan karttavoiton numeron 16-8.

Vuorossa HAVUn valitsema Dust2

Pölystä oli odotettavissa kunnon AWP-taisto Lasse ”ZOREE” Urosen ja Gabriel ”Fallen” Toledon välille. Lisäksi MIBRillä on karttaan erittäin kova kahden AWP:n setup, sillä Vito ”kNgV-” Giuseppe on myös erittäin vahva bossipelaaja. HAVU aloitti terroristeina ja voittikin heti ensimmäisen pistoolikierroksen, kun Olli ”sLowi” Pitkänen otti upeat neljä frägiä heti kärkeen. Suomalaiset voittivat myös MIBRin säästökierrokset, joka tarkoitti siis erittäin hyvää alkua toiseen karttaan.

sLowin upeaa pistoolityöskentelyä

MIBR yritti vielä taistella tiensä mukaan peliin, mutta suomalaisten hyökkäykset olivat erittäin vahvoja ja joukkue tuntui jälleen osuvan laukauksiaan todella kovalla prosentilla. Osioita vaihdettiinkin HAVUn tukevassa 10-5-johdossa. Suomalaisjoukkue voitti CT-puolen pistoolikierroksen, mutta hävisi heti perään forcen, joka aiheutti joukkueelle isoja ongelmia. MIBR nappasi peräti kuusi peräkkäistä kierrosta ja tasoitti ottelun jo 11-11.

Tilanne alkoi vaikuttaa jo tukavalta HAVUn kannalta, kun joukkue ei saanut napattua peräkkäisiä kierroksia missään vaiheessa. Joukkueen onneksi useamman kierroksen osalta kaksi tai kolme pelaajaa sai säästettyä omat aseensa, joten suomalaiset sai suhteellisen hyviä ostoja. Erityistä luonteenlujuutta joukkueelta vaadittiin, kun MIBR meni jo 15-13-johtoon. HAVU kuitenkin taisteli tiensä jatkoajalle Aaro ”hoody” Peltokankaan upean flankin avulla.

hoody pitää HAVUn elossa

HAVU aloitti jatkoajan CT-puolella, sillä puolia ei ikinä vaihdeta jatkoajan alussa. Jatkoajalla rahaa on maksimimäärä 16 000$ ja rundeja pelataan maksimissaan kolme per puoli. Molemmat aloittivat jatkoajan kahden bossin setupilla, joten servulla oli samanaikaisesti jopa neljä AWP-kivääriä. Suomalaiset aloittivat jatkoajan todella pirteästi, mutta toisella rundilla Fallen otti uskomattoman ässän, johon sisältyi 1v4 clutchaus. Tästä brasilialaiset saivat aivan uutta virtaa ja veivät jatkoajan nimiinsä 19-17 ja tasoittivat kartat 1-1.

Kolmannesta kartasta pannukakku

MIBR voitti puukkokierroksen, joten he saivat päättää kummalla puolella aloittaa. Koska Train on CT-painotteinen kartta, valitsi brasilialaiset luonnollsesti ensimmäisenä puolustavan osuuden. Brassit tuntuivat olevan paljon paremmin hereillä Trainin osalta ja voitti heti ensimmäisen pistoolikierroksen. HAVU tuntui unohtaneen CS:n peruasiat, kun joukkueen pelaajat kierros toisensa jälkeen kuolivat yksitellen. Suomalaisten karmea ensimmäinen osio päättyikin 3-12-tappiolla.

HAVU hävisi myös toisen pistoolikierroksen, joka tarkoitti matsin kannalta lopun alkua. Joukkue ei saanut mitään aikaan myöskään forcekierroksillaan, joka tarkoitti vääjäämätöntä tappiota niin kartasta kuin ottelustakin. Joukkue ei toipunut ikinä Dust2 tapahtuneesta Fallenin upeasta clutchista, vaan jäätyi täysin loppupelin ajaksi. Suomalaisjoukkuueen kokemus isoista peleistä on kuitenkin sen verran vähäistä, että tällainen sulaminen on myös ymmärrettävää.

Fallenin upea clutchaus

HAVU tulee todennäköisesti nousemaan tappiosta huolimatta ENCEn ohi maailmanlistalla, kun listaa päivitetään Flashpointin loppumisen jälkeen. Joukkue on ehdottomasti kuumin suomalaisnimi tällä hetkellä ja on parantanut yhteispeliään todella paljon Flashpointin aikana. Turnaus on jo nyt rahallisesti sekä organisaatiolle että pelaajille jättimenestys ja antaa todella tukevan pohjan jatkoa ajatellen.

Tsekkaa myös: CS:GO Major Rio – Alisuorittanut ENCE menettää Legends-paikkansa


Pelaajat: ,,
Joukkueet: ,
Ottelut: