HAVU mukaan Flashpoint qualifiereihin takaportin kautta

HAVU SM-kisat

Suomalainen CS-joukkue HAVU sai hienoja uutisia viikonlopun aikana, kun bulgarialainen SKADE ilmoitti, että heillä on ongelmia viisumien kanssa. Tämä avasi takaportin HAVUlle FLASHPOINTin CS-karsintoihin.

HAVU on vakiinnuttanut paikkansa Suomen toiseksi parhaana CS-joukkueena ja saa jälleen hyvän mahdollisuuden näyttää kyntensä, kun he taistelevat paikasta uudessa FLASHPOINT -turnauksessa. Karsinnat alkavat jo tiistaina 03.03.20, joten HAVUlle ei todellakaan jää liikaa aikaa valmistautua koitokseen. HAVUn kanssa samassa lohkossa pelaa Chaos, Copenhagen Flames ja Redemption POA.

HAVU on ollut kohtalaisessa vireessä ja voittikin juuri sekä Assembly Winter että LanTrek -tapahtumat Suomessa. Haastetta kuitenkin lisää ehdottomasti se, että karsinnat pelataan Yhdysvaltojen Los Angelesissa, jossa aikaero on yhdeksän tuntia ja aikaeroon ei jää aikaa totuttautua. HAVU sai tietää Losiin pääsystä niin viime tipassa, että heille jää maksimissaan vain yhdestä kahteen päivää aikaa valmistautua turnaukseen.

Erityisesti HAVUsta täytyy nostaa esiin Lasse ”ZOREE” Uronen, joka on jo pitkään ollut erittäin kovassa vireessä. 26-vuotias AWP-pelaaja on erittäin tärkeä palanen joukkueen peliä ja hänen onnistumisella on iso merkitys siinä, että pääseekö joukkue lopputurnaukseen. Uronen on kuitenkin suorittanut niin tasaisesti ja hyvin jo useita kuukausia, että luotto mieheen on erittäin kova.

Hyvät mahdollisuudet jatkoon

Kun katsotaan maailmanlistan kannalta tilannetta, pitäisi HAVUlla olla erittäin hyvät mahdollisuudet jatkoon. Karsintoihin osallistuvista joukkueista vain saksalainen BIG on suomalaisia edellä ja hekin ovat sijoitettuina eri lohkoon. Karsinnoista pääsee kaksi joukkuetta etenemään FLASPOINTin ensimmäiselle kaudelle, josta tietoja on toistaiseksi melko vähän.

Turnauksen avausottelut pelataan Best of One -muodossa, jonka jälkeen siirrytään Best of Three -otteluihin. Alkusarja pelataan Double Eliminaton -mallilla, joka tarkoittaa sitä, että ensimmäisestä tappiosta joukkue ei vielä tipu karsinnoista. Ensimmäisenä HAVU kohtaa Chaoksen, jossa pelaa mm. BIGin entinen AWP-pelaaja Owen ”smooya” Butterfield sekä Joshua ”steel” Nissan, jolla on elinikäinen pelikielto Majoreihin ottelumanipulaation takia.

FLASHPOINTin julkaisu

Tsekkaa myös: Otto Kivenmäen äidiltä pysäyttävä kirjoitus poikansa tilasta


Pelaajat: ,
Joukkueet: ,
Ottelut: