Flashpoint S1 – HAVU pelasi fantastisen turnauksen, vaikka finaalipaikka jäi haaveeksi

HAVU sLowi

Suomalainen CS-joukkue HAVU tippui lauantaina Flashpointista ja nappasi täten pronssia turnauksesta. Suomalaiset lähtivät isona altavastaajana turnaukseen, jonne he pääsivät mukaan takaportin kautta.

HAVU lähti Flashpointiin ilman suurempia odotuksia ja selvänä altavastaajana. Joukkueen ei alunperin pitänyt päästä koko turnaukseen, kun he hävisivät ensin avoimet karsinnat, jonka jälkeen he tippuivat vielä suljetuista karsinnoistakin. Lopulta kutsu kävi turnaukseen suoralla invitellä. Tähän vielä päälle se, että joukkue pääsi juuri ja juuri koronaviruksen alta lentämään Yhdysvaltoihin, josta he olivat vasta palanneet Suomeen.

Tilanne ei voinut olla pelaajille helppo, sillä edessä oli puolentoista kuukauden stintti jenkkeihin, jossa koronavirus alkoi juuri saada jalansijaa. Turnauksen ensimmäiset pelit ehdittiin pelaamaan vielä LAN-muotoisina, kunnes jouduttiin siirtymään onlineen myös Flashpointin osalta. HAVU joutui majoittumaan kahteen eri huoneistoon, joissa toisessa oli kaksi pelaajaa ja valmentaja ja toisessa joukkueen kolme muuta pelaajaa.

HAVUn valmentaja disturbed esittelee mestoja

HAVU paransi otteitaan peli peliltä

Joukkue sai erittäin hyvän lähdön Flashpointiin ja voitti mm. MAD Lionsin, joka oli ehdottomasti turnauksen suurin ennakkosuosikki. Tämän lisäksi joukkue kaatoi Otto ”ottoNd” Sihvon c0ntact gamingin sekä useita muita hyviä joukkueita.

Turnaus oli jaettu kolmeen vaiheeseen, josta kolmas vaihe oli pudotuspelit. HAVU nappasi ensimmäisestä vaiheesta itselleen hopeaa, toisesta vaiheesta kultaa ja eteni täten kolmannelta sijalta pudotuspeleihin.

Joukkueen otteita seuratessa upeinta oli nähdä se, että HAVU paransi peliään koko ajan. Pelaajat tuntuivat hitsautuvan yhteen, kun he olivat poissa perheidensä luota viruksen runtelemassa maailmassa yli kuukauden. Suomalaiset pelasivat päivä päivältä paremmin yhteen, kommunikaatio tuntui toimivan mutkattomasti ja pelaajat nostivat omaa henkilökohtaista tasoaan, kun itseluottamus kasvoi.

Pelaajiston osalta muutama nimi on nostettava vielä erikseen esille. HAVUn kohdalla on totuttu siihen, että Lasse ”ZOREE” Uronen on joukkueen kantava voima, mutta tällä kertaa erityisesti Olli ”sLowi” Pitkänen oli matsista toiseen aivan huikeassa vireessä. Tämän lisäksi joukkueen kapteeni Eetu ”sAw” Saha nosti tasoaan todella paljon turnauksen edetessä. Tämä ei toki ota mitään pois Joonas ”doto” Forssin ja Aaro ”hoody” Peltokankaan otteista, jotka myös olivat huippuluokkaa.

Joukkue voi olla ylpeä itsestään

Pelaajien mieliä varmasti kalvaa niin MIBRiä kuin MAD Lionsiakin vastaa kärsityt tappiot. Tämä toki osoittaa vain hienoa luonnetta ja voitontahtoa, jota urheilijoilla kuuluukin olla, jos he aikovat pärjätä. HAVU voi olla todella ylpeä suorituksestaan, vaikka lento ei tällä kertaa riittänyt finaaliin saakka. Vaatii todella isoa luonnetta olla maailman toisella puolen kilpailemassa tietokoneen äärellä, kun ulkoministeriö pistää viestiä ja suosittelee kotiinpaluuta.

sLowi oli matsin jälkeen pettynyt

Kun maailmanlistaa seuraavan kerran päivitetään, saattaa HAVU olla ENCEn edellä. On hienoa, että ENCE on vihdoin saanut potentiaalisen kilpailijan ja HAVU on ehdottomasti Suomen kuumin CS-jengi tällä hetkellä. Sosiaalista mediaa myöten oli upeaa nähdä hieman samankaltaista hypeä, kun mitä ENCE sai aikaan Katowicen Majorissa vuonna 2019. HAVU toivottavasti on ylpeä saavutuksistaan Flashpointissa, sillä suomalaiset CS-fanit ovat ainakin ylpeitä joukkueen suorituksista Yhdysvalloissa.

fanit seisovat joukkueen takana


Pelaajat: ,,,,
Joukkueet: ,,
Ottelut: