HAVU sai rosterinsa valmiiksi – ENCEn Aerial viimeinen palanen

ENCE Aerial HAVU

Suomalaisorganisaatio HAVU on saanut rosterinsa valmiiksi. Joukkueen viimeinen palanen on ENCEstä siirtyvä Jani ”Aerial” Jussila.

HAVU oli pitkään hyvissä asemissa maailmanlistalla ja meni parhaimmillaan jo ENCEn ohikin, kun joukkueen suoritukset olivat ajoittain fantastisia. Kesän kynnyksellä suoritukset alkoivat kuitenkin jälleen heilahdella, joka aiheutti lopulta myös rosterimuutoksen, kun hoody vaihtoi CS:n Valorantiin.

Tämän jälkeen nähtiin tämän vuoden ensimmäiset diilit HAVUn ja ENCEn välillä, kun xseveN siirtyi hoodyn tilalle. Kahden organisaation kaupat eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan myöhemmin samana vuonna ENCE kävi ryöstöretkellä HAVUssa ja vei mukanaan sekä sAwin että doton.

Tämän muutoksen jälkeen HAVUssa oli enää kolme pelaajaa sekä valmentaja, joten muutoksia oli luonnollisesti luvassa. Ensimmäisen kiinnityksen joukkue teki vain vähän aikaa sitten, kun SJ Gamingin Jemi ”jemi” Mäkinen siirtyi joukkueen vahvuuteen.

Nyt HAVU on saanut rosterinsa vihdoin kokonaan valmiiksi, kun CS:GO-joukkueen viimeiseksi palaseksi on kiinnitetty ENCEn entinen tähtipelaaja Jani ”Aerial” Jussila. Suuren somekohun vallassa ollut ENCE ilmoitti myös siirrosta tilillään. Organisaatio totesi, että tämä diili on tehty samoihin aikoihin sAwin ja doton kanssa ja astuu täytäntöön 1.1.2021.


Pelaajat:
Joukkueet: ,

NordVPN 600x200