HAVU selvitti ensimmäisen kuolemanottelunsa – vielä yksi voitto vaaditaan

HAVU

Suomalaisjoukkue HAVU pelasi selkä seinää vastaan, kun joukkue kohtasi norjalaisen 777:n Elisa Invitationalissa.

HAVUn taival Elisa Invitational Winter 2021 -turnauksessa on ollut toistaiseksi melko heikko, sillä joukkue on onnistunut voittamaan vain yhden pelaamastaan kolmesta ottelusta. Tämän myötä tiimi joutui tilanteeseen, jossa se ei voi hävitä enää otteluakaan.

Ensimmäisen tulikokeen suomalaisjoukkueelle tarjosi 777, joka oli HAVUn kanssa samassa tilanteessa. Matsi alkoi vastustajan valitsemalla Ancientilla, jossa norjalaiset olivat alussa todella vahvoja ja onnistuivat viemään koko kartan lukemin 16-11.

HAVU ei kuitenkaan lannistunut tappiosta, vaan tuli uutta virtaa täynnä toisena pelattuun Mirageen. Tällä kertaa suomalaisten alku oli todella vahva ja se riitti siihen, että joukkue onnistui kampeamaan mirrestä 16-11-voiton.

Grus nappasi upean 1v3 clutchin

Kaikki jäi näin ollen kiinni ratkaisevana mappina pelatusta Dust2:sta, joka alkoi HAVUn komennossa. Erityisesti xseveN oli mahtavassa vireessä, kun hän takoi taululle upeat 28 härkää ja johdatti joukkueensa todella tärkeään voittoon numeroin 16-12. Alkusarjan ratkaiseva ottelu on luvassa torstaina, mutta sen vastustaja ei vielä ole selvillä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.


Pelaajat:
Joukkueet:
Mapit: ,,