HAVU teki uskomattoman hyppäyksen maailmanlistalla – nousi kovien tiimien yläpuolelle

HAVU

HAVU teki täysin käsittämättömän nousun HLTV:n maailmanlistalla, sillä tiimi löytyy maanantaina päivitetyltä listalta sijalta 20.

HAVUn viime viikko sujui mainiosti, sillä tiimi eteni vastoin kaikkia odotuksia Elisa Masters Espoon välieriin. Matkan varrella tiimi nappasi voitot sekä ENCEstä että GamerLegionista. Välierissä brasilialainen FURIA oli lopulta vahvempi.

Viime vuodet vaikeuksien kanssa painineelle HAVUlle menestys tuli varmasti juuri oikeaan aikaan, sillä se antanee hurjasti itseluottamusta vuoden 2024 alkuun. Samalla tiimi nousi ison harppauksen maailmanlistalla, sillä sijoitus parani peräti 107 pykälää.

Uudella listauksella HAVU onkin sijalla 20, joka varmasti helpottaa tulevaisuutta, sillä se poikinee aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Suomalaistiimin taakse maailmanlistalla jäivät muun muassa sellaiset nimet kuin Ninjas in Pyjamas, Heroic ja 9INE.

ENCEn sijoitus pysyi muuttumattomana, sillä tiimi on sijalla 4. Myös Aleksib:n kipparoima NAVI pysyi 8. sijalla. Kärjessä on edelleen FaZe Clan.


Joukkueet: