Flashpointin karsinnat jatkoivat tiukalla ottelulla, kun suomalaisjoukkue HAVU otti mittaa venäläisestä forZesta.
Kirvelevän tiukka tappio kolmen pelatun kartan jälkeen Gambitille tarkoitti sitä, että HAVU pelasi veitsi kurkulla pääsystä Flashpointin toisen kauden huipputurnaukseen.
Vastustajajoukkue forZe tiputti omissa alemman kaavion otteluissaan tanskalaisen Northin sekä romanialaisen Nexuksen, joten tiedossa oli todella haastava vastustaja. Oli selvää, että HAVUn piti esittää parastaan, jotta sillä olisi mahdollisuus taistella jatkopaikasta karsintojen finaalissa.
Mappien suhteen noudatettiin tuttua kaavaa, kun jälleen pelattaviksi mapeiksi nousi Mirage, Dust2 ja tarvittaessa Nuke. Mirage oli forZen valinta, Dust2 puolestaan HAVUn ja ratkaiseva kartta jäi jäljelle, kun joukkueet bannasivat viimeisenä Trainin ja Overpassin.
Hurjan tiukkaa vääntöä
Ensimmäinen mappi näytti heti, että tänään tullaan näkemään tiukka ja tasainen vääntö, jossa voittoa ei tulla lunastamaan helposti. Valitettavasti tällä kertaa HAVU oli se osapuoli, joka joutui alussa pettymään, kun itänaapuri nappasi voiton aivan suomalaisten nenän edestä Miragessa lukemin 16-14.
Toisena karttana nähtiin HAVUn valitsema Dust2 ja pitkään näytti myös pölyn osalta siltä, että forZe menee menojaan. Venäläisjoukkue esitti upeita hyökkäyksiä ja HAVU-puolustus oli hätää kärsimässä molemmilla siteillä. Lopulta osioita vaihdettiin forZen johtaessa peräti 10-5.
Hyökkäävälle puolelle päästyään HAVU näytti, että se ei ole vielä valmis luovuttamaan. Kierros kierrokselta joukkue lähti kipuamaan kohti vastustajaa ja lopulta sen ohi. Huikea hyökkäävä puoli tuotti sLowin ja ZOREEn johdolla 16-13-voiton ja elintärkeän tasoituksen ottelusarjassa.
HAVU pettyy pahasti
Nuke alkoi HAVUn kannalta mukavasti, kun joukkue pääsi työstämään lähtökohtaisesti helpompaa CT-puolta. Alun johtoasema kuitenkin suli osion loppua kohden, kun forZe pääsi peliin koko ajan paremmin mukaan. Lopulta venäläiset kampesivat itsensä puoliskon osalta 8-7-johtoasemaan.
Kun T-puolen pistoolirundikin alkoi HAVUn tappiolla, alkoi joukkue olla toden teolla pinteessä. Pelaajat näyttivät uskomatonta sinnikkyyttä ja suomalaista sisua, kun he taistelivat itsensä vielä peliin mukaan. Huikea comeback sinetöityi, kun suomalaisjoukkue nousi tilanteesta 15-13 tasoihin ja vei ratkaisevan kartan jatkoajalle.
HAVUn comeback alkoi forcevoitolla
Textbook HAVU round coming through 🔫🤓 pic.twitter.com/WunXLPlGcY
— HAVU (@HAVUgaming) October 14, 2020
Jatkoaika alkoi forZen komennossa, kun joukkue otti kaksi puolustavan puolen kierrosta nimiinsä. Sama trendi jatkui, kun HAVU ei onnistunut puolustamaan samalla tehokkuudella sitejään, vaan kompuroi viimeisellä mahdollisella esteellä.
Vastustaja vei viimeisestä mapista voiton lukemin 19-17 ja ottelusta 2-1. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisjoukkuetta ei nähdä Flashpointin miljoonaturnauksessa tällä kertaa.
Pelaajat: sLowi,ZOREE
Joukkueet: forZe,HAVU
Mapit: Dust2,Mirage,Nuke