BLAST Rising 2020 – HAVU jatkoon vaikean päivän jälkeen

HAVU SM-kisat

HAVUn ottelut jatkuivat BLAST Rising -turnauksessa kolmella Best of One -ottelulla. Ottelut olivat tällä kertaa paljon tasaisempia, eikä matseista tullut samanlaista ylijuoksua kuin viimeksi.

Suomalaisjoukkue jatkoi turnaustaan kolmen ottelun voimin, kun vuorossa oli toiset kohtaamiset BLAST Risingin kaksinkertaisen sarjan osalta. Ottelujärjestys säilyi samana, joten ensimmäisenä vastaan asettui puolalainen AGO. Toisena HAVUa testasi puolestaan norjalainen Nordavind ja viimeisenä joukkuetta voittojen tieltä koitti suistaa portugalin ylpeys Giants.

Ensimmäiseksi kartaksi valikoitui de_dust2, jota voidaan pitää CS:n tunnetuimpana karttana. Mappi ei välttämättä ole se taktisin, vaan päivän ampumiskunto ratkaisee yleensä Dust2:ssa paljon. Erityisesti Lasse ”ZOREE” Uroselta voitiin odottaa huippuotteita, koska yleensä pölyä pidetään AWP-pelaajien leikkikenttänä.

HAVU yllättävissä vaikeuksissa

Viime kerralla sAwin johdattama joukkue oli täysin murskaava, kun AGO kaatui peräti 16-4. Puolalaiset tulivat otteluun kuitenkin aivan eri pelipäällä ja haastoivat HAVUa toden teolla. AGO aloitti oman puoliskonsa todella vahvasti ja johti kahdeksan kierroksen jälkeen ottelua peräti 7-1. Suomalaisjoukkue kuitenkin paransi peliään osion loppua kohden ja onnistui kampeamaan itsensä kuuteen kierrosvoittoon.

Pistoolikierros meni kuitenkin polakeille, joten tilanne alkoi vaikuttaa todella tukalalta. HAVU oli jo 12-7-tappiolla, kun ZOREEn johdolla joukkue aloitti comebackinsa. Furlanin jengi taisteli kuitenkin hienosti vastaan ja saikin itselleen viisi ottelupalloa. Nämä eivät kuitenkaan kelvanneet, vaan HAVU taisteli kuuluisalla suomalaisella sisulla ensimmäisen ottelun jatkoajalle viidellä peräkkäisellä rundilla.

Jatkoaika alkoi samoissa merkeissä, kun joukkueet mittelöivet paremmuudestaan aivan rinta rinnan. Uronen oli aivan jäätävässä letkussa, otti nimiinsä 39-frägiä ja tuntui olevan valmis kantamaan joukkueensa maaliin vaikka mikä olisi. Tämä sytytti myös muut pelaajat peliservulla ja CT-puolella joukkue ei enää nöyrtynyt puolalaisten edessä, vaan otti otteluvoiton väkisin lukemin 19-16.

Karttana jälleen pöly

Toiseen otteluun Nordavindia vastaan kartaksi valikoitu jälleen pöly, kun muut kartat eivät joukkueille maistuneet. HAVU aloitti tällä kertaa terroristeina, joka tuntuu olevan Dust2 yleensä helpompi puoli. Disturbed oli tällä kertaa ruoskinut joukkueensa selvästi paremmin, sillä viime ottelun lopussa löytynyt hyvä vire saatiin tällä kertaa servulle mukaan heti alusta, vaikka ensimmäinen pislarundi menikin vastustajalle.

Tämän jälkeen HAVU esitti hyvää yhteispeliä ja teräviä hyökkäyksiä norjalaisten ollessä hätää kärsimässä. Vaikka joukkue hävisi pislan sekä säästökierrokset, onnistuivat he kampeamaan puoltenvaihdon tulokseksi 9-6-johdon. Tämä ei kuitenkaan ollut riittävä johtoasema, sillä ottelu alkoi koko ajan vaikuttaa enemmän ja enemmän toisinnolta aikaisempaan ja CT-puolella ongelmat jälleen jatkuivat.

Lähes täysin sama tapahtui kuin ensimmäisessä ottelussa, Nordavind toteutti saman kuin HAVU ja nousi haudan partaalta tilanteesta 15-10 jatkoajalle. Jatkoaika oli myös täysi toisinto aikaisemmasta, mutta jälleen suomalaisten kannalta väärinpäin. Norskit kruunasivat comebackinsa lopullisesti numeroin 19-16 ja aiheutti täten HAVUn ensimmäisen tappion BLAST Rising -turnauksessa.

Ikävä päätös pitkälle päivälle

Viimeiseen otteluun saapui melko tuntematon maailmanlistan #138 Giants, jonka HAVU kukisti viimeksi 16-11. Tällä kertaa kartaksi valikoitui de_nuke, joka on ollut suomalaisille oikein hyvä kartta. Portugalin ylpeys pääsi aloittamaan CT-puolella ja nappasikin matsin ensimmäisen pislarundin nimiinsä. Myös säästökierrokset meni vastustajan nimiin, joten Giants sai mukavan 3-0-johdon heti kärkeen.

Asekierroksilla HAVU kuitenkin näytti osaamistaan ja nappasi seuraavasta kuudesta kierroksesta viisi. Legendaarisen 33-vuotiaan foxin suojatit eivät kuitenkaan olleet missään nimessä valmiita  luovuttamaan, vaan pisti paikat lukkoon seuraavilla kierroksilla. Puolia vaihdettiin Giantsin kannalta mukavassa 9-6-johdossa, kun suomalaisilla oli erityisesti tradejen kanssa isoja vaikeuksia.

Pislarundi meni jälleen vihuille, joten ongelmia oli luvassa. HAVU voitti forceoston, mutta hävisi heti tämän jälkeen seuraavan kierroksen, joka tarkoitti rahallisesti todella pahaa kuilua ja peräti 13-7-tappioasemaa. Tästä joukkue ei enää toipunut, vaan kaula oli jo liian suuri kurottavaksi. Ottelusta tuli ehdottomasti turnauksen toistaiseksi suurin upsetti, kun portugalilaiset kaatoivat HAVUn lukemin 16-11.

Tsekkaa myös: BBC: Valioliiga on ajettu ahtaalle ja kauden on jatkuttava – tv-yhtiöt karhuavat joka tapauksessa yli 300 miljoonan korvauksia


Pelaajat: ,
Joukkueet:
Ottelut: