HAVU nappasi todella kovan voiton Flashpoint-miljoonaturnauksen avauskierroksella

HAVU-cloud9 HAVUn

Hieman takaportin kautta Flashpoint-turnauksen lohkovaiheeseen päässyt HAVU osoitti välittömästi kuuluvansa mukaan päässeiden joukkueiden joukkoon.

HAVUn avausvastustaja oli ennakkoon lohkon kovimmaksi joukkueeksi ennakoitu MAD Lions, joka on HLTV:n ranking-listalla 12. sijalla, kun taas suomalaisjoukkueen sijoitus on 30.

MAD Lions aloitti kamppailun terävästi ja se karkasi HAVUn karttavalinnassa jo 11-4-johtoon. Tämän jälkeen suomalaisjoukkue aloitti kuitenkin kirin ja se huipentui upeaan 16-13-karttavoittoon. MAD Lions ei omassa kartassaan enää sulanut, vaan vei sen nimiinsä 16-12. Tämä tarkoitti sitä, että voittaja lähdettiin ratkaisemaan kolmannesta kartasta, joka oli Train.

HAVU kaivoi kovimmalla hetkillä kenties ottelun parhaan vireen ja se näkyi heti kartan ensimmäisistä kierroksista lähtien. Suomalaiset nappasivat jo terroristi-puolelta 9-6-johdon, mikä antoi loistavat lähtökohdat kartan toiselle puoliskolle. MAD Lionsilla ei ollut lopulta mitään palaa, kun HAVUn joukkue rynni 16-10-voittoon.

Voitto tarkoitti sitä, että suomalaisten pelit jatkuvat yläpuolen kaaviossa, jossa seuraavaksi vastaan asettuu cOntact, joka nappasi avausottelussa puhtaan 2-0-voiton Copenhagen Flamesista.

Ottelu on tarkoitus pelata tiistaina klo 22:00.


Joukkueet:

NordVPN 600x200