HAVU nappasi voiton FunSpark ULTI 2021 -turnauksen avausottelusta, kun se kaatoi trilleriksi muodostuneessa ottelussa K23:n 2-1.
Suomalaisjoukkue HAVU aloitti päivänsä tappiolla, kun maailmanlistan kolmosena majaileva Gambit nappasi voiton Pinnacle cupin finaalissa lukemin 2-1. Joukkueen toinen peli alkoi melkein heti perään, kun HAVUn taival FunSpark ULTI -turnauksessa alkoi K23:sta vastaan.
Ottelun kartoiksi valikoitui Overpass (K23), Dust2 (HAVU) ja mahdolliseksi ratkaisijaksi jäi Nuke. Voimasuhteet otteluun olivat ennakkoon selvästi suomalaisten hyväksi, sillä CIS-joukkue joutui lähtemään peliin stand-inillä ja on selvästi heikomassa asemassa maailmanlistalla.
Servulla ennakkoasetelmat eivät kuitenkaan painaneet, vaan heti alusta alkaen näytti, että matsista tulee todella tiukka. CT-puolella Overpassin aloittanut HAVU joutui heti alussa tukalaan tilanteeseen, kun se nappasi puolustuspainotteisessa kartassa vaatimattoman 8-7-johdon. Hyökkäävällä puolella suomalaiset kuitenkin saivat rytmistä paremmin kiinni ja onnistuivat näin viemään ensimmäisen kartan numeroin 16-10.
Ratkaisu venyy viime hetkille
Pölystä odotettiin selvästi helpompaa karttaa HAVUlle, mutta mitä vielä. K23 oli jälleen vahvasti mukana ja onnistui lopulta taikomaan itselleen peräti yhdeksän puolustavan puolen kierrosta. Meno ei tällä kertaa CIS-joukkueen osalta laantunut toiseen osioon, vaan vastustaja vei kartan nimiinsä lukemin 16-13 ja tasoitti näin ottelusarjan 1-1.
Ratkaisevan karttana nähtiin Nuke, jossa HAVU hyökkäsi ensin ja onnistuikin hyvin omassa osiossaan, kun se sai kerättyä seitsemän kierrosta. Puolustavan puolen alku oli myös vahva suomalaisilta, mutta sitten K23 sai jälleen paremmin juonen päästä kiinni ja alkoi kiriä. Vastustajan kiri ei kuitenkaan aivan riittänyt, sillä viimeisellä mahdollisella hetkellä Aerial ja kumppanit onnistuivat kairaamaan todella tärkeän 16-14-voiton.
Näin ollen HAVU jatkaa voittajien otteluun, jossa vastaan asettuu Copenhagen Flames. Ottelu pelataan tiistaina kello 16:00 ja matsin tiedot sekä linkin suomenkieliseen livestreamiin löytää tuttuun tapaan CS:GO-ottelukalenterista. Voitolla suomalaisjoukkue varmistaisi jatkopaikan, kun taas tappio tietäisi decider matsia, jossa vastaan asettuisi joko K23 tai SAW.
Pelaajat: Aerial
Joukkueet: HAVU
Ottelut: FunSpark ULTI
Mapit: Dust2,Nuke,Overpass