HAVU ja MAD Lions kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisällä, kun Flashpointissa ratkaistiin A-lohkon voittaja ensimmäisen vaiheen osalta. Tällä kertaa tanskalainen MAD Lions esitti selvästi parempia otteita.
Tanskalainen MAD Lions voitti karttavalinta-arvonnan, joka tarkoitti, että heillä oli mahdollisuus ensimmäiseen banniin ja karttavalintaan. Mappivalintojen osalta ei nähty suuria yllätyksiä, vaan joukkueet valitsivat tismalleen samat kartat kuin avauskohtaamisessa, mutta hieman eri järjestyksessä. Tanskalaiset valitsivat jälleen de_miragen ja HAVU nappasi viime kerran deciderin de_trainin itselleen. Jäljelle jäi siis de_nuke, jonka suomalaiset viimeksi pickasivat, mutta tällä kertaa se jäi siis mahdolliseksi ratkaisevaksi kartaksi.
Online-otteluiden ikävä puoli nähtiin ennen matsin alkua, kun teknisten vaikeuksien takia alkua jouduttiin odottamaan yli tunti. Peli kuitenkin saatiin vaikeuksien kautta käyntiin ja tanskalaiset saivatkin hyvän lähdön terroristipuolelleen voittaen ensimmäiset neljä kierrosta. HAVU ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan taisteli heti tiensä takaisin peliin mukaan voittaen viidennen kierroksen pääosin säästettyjen aseiden ansiosta. Tämän jälkeen nähtiin todella monta tiukkaa rundia, jossa voittajasta ei oikein ikinä ollut selvyyttä. MAD Lions kuitenkin veti ensimmäisestä osiosta pidemmän korren voittaen sen 9-6.
HAVU nappasi toisen puoliskon pistoolikierroksen sekä ecokierrokset, mitkä olivat elintärkeitä joukkueelle taistelussa Miragen voitosta. Joukkue tasoitti siis pelin 9-9 mentäessä kohti ensimmäistä asekierrosta. Tämän jälkeen kierrokset vaihtoivat omistajaa, kunnes Frederik ”acoR” Gyldstrand pysäytti suomalaisten hyökkäyksen A-sitelle erittäin upeasti napaten kaikki viisi fragia ja samalla tuhosi HAVUn pankin totaalisesti. MAD Lions sai Gyldstrandin ässästä selkeästi momentumin itselleen ja nappasikin kuusi perättäistä kierrosta ja tätä myöten myös ensimmäisen mapin rundein 16-10.
acoRin uskomaton ässä
😱 @acoRCS IS INSAAAAAANE
WHAT AN ACE💥@HAVUgaming 10 – 11 @MADLions_CSEN
📺https://t.co/oRPZsZ9U9V pic.twitter.com/LPECvDBAav
— Flashpoint (@Flashpoint) March 24, 2020
HAVUn valintana junamaa
Toisena mappina luvassa oli Train, jossa erityisesti Lasse ”ZOREE” Urosen urotekoja odotettiin kuumeisesti. Koska HAVU valitsi kartan, sai MAD Lions valita puolen, joka tarkoitti, että suomalaiset aloittivat toisen mapin terroristeina. HAVU hävisi jälleen ensimmäisen pislan, mutta voitti heti perään tärkeän forcen ja sai tätä kautta itselleen rahallisen yliotteen ja 3-1-johdon. Juutit eivät kuitenkaan tästä lannistuneet, vaan ilmoittautuivat heti takaisin mukaan peliin ja tasoittivat ottelun 3-3. Tämän jälkeen nähtiin HAVUlta useampi hyvä rundi ja he voittivatkin vielä neljä lisäkierrosta. MAD Lionsilla oli kuitenkin vielä sanansa sanottavana ja he päättivät osion kolmeen kierrosvoittoon ja 8-7-johtoasemaan.
Toinen pistoolikierros näytti olevan selvästi HAVUn, mutta jo Miragessa suomalaisia kurmuuttanut acoR jatkoi siitä mihin jäi ja nappasi upean 1v3. HAVU päätti jälleen ostaa toiselle kierrokselle, mutta tällä kertaa tämä ei tuottanut tulosta. Joukkue sai vihdoin aseet 11-7-tilanteessa, mutta hävisi ensimmäisen asekierroksenkin, joka tarkoitti, että suomalaiset olivat erittäin ahtaalla kartan ja matsin suhteen. Sama tarina jatkui ja oli nähtävissä, että HAVU ei ikinä toipunut acoRin 1v3 pistoolikierroksesta. Uronen ei saanut missään vaiheessa viritettyä hirvikivääriään kuntoon ja edes Joonas ”Doto” Forssin muutama upea yksilösuoritus ei riittänyt, vaan HAVU hävisi Trainin 16-8 ja matsin 2-0.
Doton upea flicki
TUOSTA! pic.twitter.com/RFmSVABvTY
— HAVU🌲 (@HAVUgaming) March 24, 2020
ENCElle täysi kymppi?
Suomalaisjoukkueista myös ENCE on illalla askissa, kun he kohtaavat ruotsalaisen NiPin. Suomalaiset yrittävät katkaista jo surulliseksi muodostuneen tappioputkensa, joka on tällä hetkellä yhdeksän ottelua. Vastus ei ainakaan viime matsista helpotu, vaan odotettavissa on entistä kovempi mittari. ENCE on kuitenkin viime aikoina näyttänyt paljon positiivisia merkkejä, joten voitto ruotsalaisia vastaan ei ole mahdottomuus. Joukkeelta vaaditaan kuitenkin A-luokan suoritus, jos he aikovat päättää ikävän putkensa.
Mielenkiintoa lisää se, että HAVU saattaa olla hyvin lähellä nousua ENCEn ohi HLTV.orgin pitämällä maailmanlistalla. ENCE on tippunut jo pitkään listalla ja viime aikojen otteet tulevat tiputtamaan heitä entisestään. HAVU taas on pelannut Flashpointissa erittäin pirteästi ja tämä saattaa nostaa heidät jo ENCEn yläpuolelle. On toki hienoa, että saadaan uusia suomalaisia TOP-30 joukkoon, mutta samalla huolestuttavaa, sillä toistaiseksi ENCEn syöksykierteelle ei näy loppua. Tänään on jälleen hyvä mahdollisuus yrittää pysäyttää se.
Tsekkaa myös: ESL Pro League – ENCE hävisi jo yhdeksännen kerran peräkkäin
Pelaajat: acoR,ZOREE
Joukkueet: ENCE,HAVU,MAD Lions
Ottelut: FLASHPOINT S1