Pahoissa talousvaikeuksissa ollut norjalaisorganisaatio Heroic näyttää pääsevän pälkähästä, sillä yhtiölle on löytynyt ostaja.
Heroicin taloudellinen tilanne nousi esiin muutamia viikkoja sitten, kun selvisi, että organisaatio tarvitsee järisyttävän määrän rahaa, jotta se voi jatkaa toimintaansa. Rahoituskierros ei kuitenkaan ensimmäisillä kerroilla tuottanut tulosta, mikä lisäsi tuskaa entisestään.
Nyt Heroic on kuitenkin hyväksynyt ostotarjouksen, jonka arvo on kaksi Norjan kruunua osaketta kohden. Tämä tekee yhteishinnaksi 56 miljoonaa kruunua, joka vastaa noin 4,8 miljoonaa euroa. Kaupan odotetaan toteutuvan kesäkuun aikana.
Ostajana toimii Krow Bidco AS, josta on tietoa tarjolla hyvin vähän. Kyseessä on norjalainen osakeyhtiö, jonka omistajana toimii EU-säännelty sijoitusrahasto.
Tämä on loistava uutinen myös pelaajien kannalta, sillä he ovat varmasti joutuneet miettimään tulevaisuuttaan. Nyt pelurit saavat rauhassa keskittyä CS:GO-Majorin pudotuspeleihin, kun ei tarvitse miettiä, meneekö yritys nurin muutaman viikon päästä.
Joukkueet: Heroic
Ottelut: BLAST Major Paris