Heroic on ehtinyt viimeisten viikkojen aikana tekemään radikaaleja muutoksia kokoonpanoonsa, mutta nyt yksi päätös otettiin ainakin hetkellisesti takaisin.
Tanskalaisjoukkue laittoi ensiksi tiimin IGL:n cadiaNin penkille, kun näkemykset tulevaisuudesta eivät kohdanneet. Tämän jälkeen puolestaan rosterista heivattiin pihalle jabbi ja stavn. Kun tilalle palkattiin ainoastaan dupreeh toistaiseksi, niin rosterissa on kaksi tyhjää paikkaa.
Nyt yksi näistä paikoista täytettiin, kun Heroic ilmoitti nostavansa cadiaNin takaisin pelaavaan kokoonpanoon BLAST Fall Final -turnaukseen. Tämän ei pitäisi muuttaa isompaa kuvaa, vaan cadiaN on edelleen matkalla Liquidin paitaa, kunhan yksi turnaus on hoidettu pois alta ennen sitä.
Heroicilta puuttuu edelleen yksi pelaaja, joten nähtäväki jää, kuka rosterin lopulta täydentää.
Pelaajat: cadiaN
Joukkueet: Heroic