Video: Jame teki jäätävän 1vs5 clutchin MOUZia vastaan

Jame

Virtus.pron tähtipelaaja Jame esitteli kenties Major-turnauksen toistaiseksi komeimman suorituksen, kun mies teki 1vs5 clutchin.

Virtus.pron ja MOUZin turnaukset olivat katkolla maanantaina, sillä vain voittaja voisi jatkaa pudotuspelipaikan tavoittelua. MOUZ otti ensimmäisen askeleen kohti voittoa, kun se onnistui viemään Ancientin nimiinsä.

Toisena karttana puolestaan pelattiin Inferno, jossa saatiin momemtum-tason käänne heti toisella kierroksella. Pislarundin vienyt Virtus.pro näytti jo häviävän toisen kierroksen, kun MOUZ oli onnistunut pelaamaan itselleen 5vs1-tilanteen. Jäljellä oli enää Jame.

VP-tähti teki kuitenkin mahdottomasta mahdollista, kun peluri nakutteli toivottoman tilanteen kotiin nappaamalla ässän tililleen. Tämän johdosta Inferno meni lopulta tiimille murskaavasti 16-3.

Kolmantena karttana olleesta Vertigosta muodostui mieletön näytelmä, sillä voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Ensimmäinen jatkoaikakaan ei tuonut vielä ratkaisua, joten kierroksia nähtiin entisestään lisää. Lopulta trilleri kääntyi Virtus.pron nimiin lukemin 22-18. Näin ollen MOUZin turnaus Majoreilla tuli päätökseen.

Jame teki huikean 1vs5 clutchin

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen YouTubesta!


Pelaajat:
Joukkueet:
Ottelut:
Mapit: