ENCE ja Elias ”Jamppi” Olkkonen ovat jatkamassa teitään eri suuntiin. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Viime vuoden puolella ENCEn riveihin siirtynyt Elias ”Jamppi” Olkkonen on joutumassa sivuun organisaatiosta. Todellisena CS:GO-superlupauksena pidetyn nuorukaisen ura on kärsinyt massiivisesti VAC-bannista, joka estää Jampin pelaamisen Valven alaisissa turnauksissa.
IS:n tietojen mukaan ENCE ei ole enää pitämässä Jamppia mukana joukkueessa, vaan tilalle on tulossa uusia pelaajia. Suomalaisorganisaation riveihin on huhuttu SJ Gamingin SADDYX:a sekä kahta tanskalaispelaajaa.
Virallista vahvistusta Jampin lähtemiselle ei ole vielä saatu eikä ENCEn puolelta haluttu kommentoida asiaa Ilta-Sanomille. Se on varmaa, että suomalaisjoukkue tulee varmasti lähiaikoina ilmoittamaan pelaajauutisista, sillä onhan kokoonpano jo ennestään kahta pelaajaa vajaa.
Jampilla saattaa olla edessään pelin vaihto, sillä tarjoukset CS:GO:n puolelta voivat olla vähissä juurikin tuon VAC-kiellon takia. Nuorukainen itse väläytteli Twitchin puolella, että Valorantinkin pelaaminen olisi mahdollista. Valorantista on huhuttu seuraavaa hittipeliä, mutta ainakin toistaiseksi huuma on vielä vähäistä.
Pelaajat: Jamppi
Joukkueet: ENCE