Jesse ”KHRN” Grandell lopettaa uransa – jää osaksi suomalaista CS-historiaa

KHRN

SJ Gamingia edustanut suomalaispelaaja Jesse ”KHRN” Grandell on ilmoittanut lopettavansa CS-uransa.

Jesse ”KHRN” Grandell on tähän asti ollut yksi pitkäaikaisimmista suomalaisista ammattilaispelaajista CS:GO:n parissa. Nyt SJ Gaming on kuitenkin ilmoittanut, että Grandell aikoo kääntää uuden sivun elämässään ja lopettaa uransa pelin parissa.

Grandell muistetaan parhaitan osana ensimmäistä suomalaisjoukkuetta, joka pääsi Majoreille. Tämä tapahtui vuonna 2015, kun ranskalaisorganisaatio 3DMAXia edustanut suomalaisviisikko onnistui murtautumaan karsinnoista läpi legendaariseen Katowicen CS-turnaukseen.

Kyseisessä joukkueessa oli KHRN:n lisäksi mukana natu, disturbed, stonde ja xartE. Näistä pelaajista xartE on ainut, joka jatkaa vielä toistaiseksi uraansa pelaajana. Disturbed puolestaan toimii HAVUn valmentajana ja stonde kyseisen organisaation striimaajana. Natun siteet ovat ENCEssä, jossa hän hoitaa organisaation markkinointiasioita.

Nähtäväksi jää, aikooko KHRN pysyi muiden entisten joukkukavereidensa tapaan CS:n parissa vai tekeekö hän jatkossa muuta. Varmaa on kuitenkin se, että hän jää osaksi suomalaista CS-historiaa ja sitä ei kukaan vie häneltä ikinä pois.

 


Joukkueet: ,,

NordVPN 600x200