CS:GO-joukkue KOVA jatkoon Minor-karsinnoista – tsekkaa pekun kommentit!

KOVA Twixie sm1llee

KOVA oli voitokas Minoreiden kolmansissa avoimissa karsinnoissa. Joukkue voitti tiensä maaliskuussa pelattaviin suljettuihin karsintoihin, johon yli 600 muutakin yrittivät.

Ehdottomasti Suomen TOP 4 -jengeihin kuuluva KOVA on päässyt jatkoon ESL One Rion Minoreiden kolmansista avoimista karsinnoista. Joukkue voitti lauantaina kuusi Best Of One -formaatilla pelattua ottelua, jonka jälkeen he olivat raivanneet tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Karsinnoista jatkoon pääsemiseen vaadittiin vielä voitto yhdestä BO1- ja yhdestä BO3 -ottelusta.

Ensin joukkue pelasi bulgarialaista SKADEa vastaan de_trainissa, jonka he voittivat tiukan väännön jälkeen 16-13. Viimeiseen ja ratkaisevaan otteluun KOVA sai vastaansa brittiläispainotteisen Endpointin ja samalla formaatti vaihtui BO3-muotoiseksi. KOVA valitsi omaksi kartakseen de_vertigon, Endpoint puolestaan pickasi de_dust2 ja ratkaisevaksi kartaksi olisi jäänyt Juna. Tarvetta kolmannelle kartalle ei kuitenkaan tullut, sillä suomalaiset ottivat vakuuttavan voiton suoraan kahdessa kartassa.

KOVA oli heti alussa niskan päällä

Petteri ”peku” Jaakkolan johtama joukkue aloitti oman pickinsä Vertigon erittäin vahvasti ottamalla heti ensimmäiset viisi kierrosta. Tämän jälkeen ottelu muuttui selvästi tasaisemmaksi ja Endpoint sai selvästi juonen päästä kiinni. Useat rundit olivat erittäin tiukkoja ja ei ollutkaan mikään yllätys, että mapissa pelattiin kaikki 30 kierrosta. KOVA pelasi kuitenkin joukkueena tasaisemmin ja ansaitsi niukkaakin niukemman 16-14 voiton ensimmäisestä mapista.

pietolan tärkeä 1vs2 clutchaus Vtg:ssä

Toiseen karttaan tultaessa oli heti huomattavissa, että Endpoint ei suinkaan luovuttanut tähän, vaan hyökkäsi suomalaisten kimppuun kauhealla vimmalla. Ei mennyt aikaakaan, kun peli oli 7-3 brittiläispainotteiselle joukkueelle ja KOVAn täytyi ottaa hengähdystauko. Jälleen kerran nuoren Nikita ”Derkeps” Sirmitsevin panos oli korvaamaton, kun joukkue taisteli tiensä peliin mukaan. Puolia vaihdettaessa Endpoint johtikin enää yhdellä rundilla 8-7.

Tämän pienimuotoisen comebackin jälkeen oli havaittavissa selkärangan katkeaminen Endpointin osalta ja servulla tuntui olevan enää yksi joukkue. Puolten vaihdon jälkeen suomalaiset hyökkäsivät erityisen tehokkaasti B-sitelle, eikä antaneet ottelussa enää vastustajalle kuin kolme kierrosta voittaen kartan 16-11. Tällä voitolla joukkue varmisti paikkansa Minoreiden suljetuissa karsinnoissa, joissa heitä odottaa mm. fnatic, NiP, Dignitas, MAD Lions sekä Aleksib:n OG.

KOVAn pelinsisäinen johtaja peku oli matsin jälkeen huojentunut

Heti ottelun jälkeen saimme myös haastatteluun Petteri ”peku” Jaakkolan, joka oli selvästi tyytyväinen joukkueen etenemisestä jatkoon.

– Pitää nauttia 2-0 voitosta, mutta liikaa ei auta kuitenkaan juhlia. Tämä oli erittäin hieno välietappi, mutta kuukauden päästä on closed qualifierit ja niissä meidän pitää onnistua, Jaakkola sanoi Pallomeri.netille.

Kun puhutaan karsinnoista kokonaisuutena oli IGL peku erityisen tyytyväinen siihen, että joukkue pelasi kaksi päivää kokonaisvaltaisesti hyvää CS:ää. Pienet virheet joukkue paikkasi hyvin ja koko ajan oltiin askel edellä vastustajaa.

– Omat teki duuninsa hyvin, kun tuli virheitä, niin ne paikattiin. Oltiin servulla selvästi aktiivisempia kuin vastustaja ja se palkittiin, Jaakkola kommentoi.

KATSO MYÖS: eSports turnauskalenteri – Kaikki eSports tapahtumat samalta sivulta


Pelaajat: ,
Joukkueet:

NordVPN 600x200