KOVA nappasi upean voiton, kun se kaatoi puolalaisjoukkue Anonymon Elisa Invitational Spring 2022 Contenders -turnauksessa.
Elisa Invitational Spring -turnaukseen on jaossa yhteensä 16 paikkaa, joista kahdeksan jaetaan karsinnoissa. Näissä karsinnoissa pelataan Swiss-systeemillä eli tiimin pitää voittaa yhteensä kolme ottelua, jotta se saalistaa jatkopaikan.
Suomalaisjoukkueista mukana on KOVA, joka on aloittanut karsinnat mallikkaasti. Ennen tätä päivää tiimi oli voittanut yhden ja hävinnyt yhden, joten seuraavalla voitolla joukkue saavuttaisi kaksi mahdollisuutta pääturnaukseen ja tappiolla se olisi puolestana selkä seinää vasten kahden matsin ajan.
Päivän kohtaaminen Anonymoa vastaan alkoi kuitenkin siihen malliin, että suomalaisfanien ei tarvinnut olla huolissaan. KOVAn valitsema Nuke oli nimittäin vuorossa ensimmäisenä ja ryminällä karttaan tullut suomalaisjoukkue oli vahvalla pelipäällä ja vei kartan lukemin 16-12.
Tästä edettiin Overpassiin, jossa nähtiin vielä parempaa tekemistä. KOVA pelasi huikaisevan CT-osion, joka toi tiimille peräti 13-2-johdon. Tämän myötä etumatka oli vastustajalle aivan liikaa ja kartta sinetöityi KOVAlle 16-8. Voiton myötä Airax ja kumppanit ovat tilanteessa 2-1 ja pääsevät näin ollen yrittämään kaksi kertaa paikkaa pääturnaukseen.
Joukkueet: KOVA
Mapit: Nuke,Overpass