Ensimmäiset datat ulkona! Näin paljon MR12-systeemi lyhentää CS2-otteluita

Vertigo MR12

Counter-Strike on ison myllerryksen keskellä, kun CS2 julkaistiin. Samalla myös kartat muuttuvat MR12-systeemiin, joten karttavoittoon tarvitaan enää 13 kierrosta.

Jatkossa CS:GO on historiaa, sillä pelit tullaan pelaamaan Counter-Strike 2 -version parissa. Samalla myös karttojen voittoon vaadittava kierrosmäärä pienenee, sillä Valve siirtyi MR15-systeemistä MR12-systeemiin. Näin ollen jatkossa kartan voitto irtoaa 13 kierrosvoitolla.

Nyt on saatu ensimmäiset tilastot siitä, miten se vaikuttaa otteluiden kestoihin. Marc Winter kokosi sosiaaliseen mediaan tilastot siitä, miten BO1- ja BO3-ottelut ovat lyhentyneet. Aikaisemmin BO1-ottelu kesti tunnin verran niin nykyisellään ajasta voi laskea pois vähintään 10-15 minuuttia.

Myös BO3-ottelut tulevat tätä myöten lyhenemään selvästi, kun karttoihin kuluu jopa vartti vähemmän aikaa. ESL tekikin muutoksia IEM Sydney -turnauksen aikatauluihin, jossa pelien välistä aikaa lyhennettiin.

Näin CS-ottelut tulevat lyhenemään