NAVI väisti ensimmäisen luodin – haaste kovenee

navi Aleksib rmr

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama NAVI onnistui nappaaman niukan voiton Apeksia vastaan IEM Katowicen kuolemanottelussa.

NAVIn taival Katowicen pääturnauksessa sai kehnon alun, kun joukkue hävisi avauskohtaamisen Spiritille. Tämä tarkoitti sitä, että joukkue tippui alempaan kaavioon, jossa ei ole enää varaa hävitä yhtäkään ottelua.

Ensimmäiseen putoamisotteluun NAVI sai vastaansa Apeksin. Matsi alkoi Ancientilla, jossa voittajaa saatiin odottaa aivan viime metreille asti. Lopulta Aleksib:n taktiikat olivat kuitenkin liikaa, kun Apeks hävisi kolme viimeistä kierrosta ja joutui tyytymään 11-13-tappioon.

Tästä edettiin Anubikseen, joka oli kuin toisinto Ancientista. Ainoastaan loppu oli erilainen, sillä tällä kertaa oli Apeksin vuoro napata kolme viimeistä rundia ja naulata sarja tasoihin 13-11-voitolla.

Kaikki jäi näin ollen kiinni Miragesta, johon NAVI tuli aivan uudella sykkeellä. Erityisesti hyökkäysosio oli melkoista näytöstä, kun sarja ratkesi upean esityksen jälkeen lukemin 13-8.

Seuraava matsi on luvassa heti maanantaina 6.2., kun vastaan asettuu vahvoja otteita esittänyt Eternal Fire. Virheisiin ei edelleenkään ole varaa, sillä seuraava tappio tarkoittaa aikaista kotimatkaa.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen X:stä.

NAVI, MOUZ JA ENCE TULESSA IEM KATOWICESSA – OTTELUIDEN AIKATAULUT SEKÄ LINKIT LIVESTRIIMEIHIN LÖYDÄT TÄÄLTÄ!


Pelaajat:
Joukkueet:
Ottelut:
Mapit: ,,