NHL 24 -peli julkaistaan 6. lokakuuta PlayStation 4:lle ja 5:lle sekä Xbox Onelle ja Xbox Series X/S:lle. Tässä maistiaisia pelistä.
Odotetusta NHL-pelisarjan uutuudesta on saatu lisätietoa, sillä muun muassa pelin kannessa olevan pelaajan nimi paljastettiin. Tänä vuonna kansikuvassa loistaa Colorado Avalanchen Cale Makar.
Tämän lisäksi myös pelillisistä muutoksista kerrottiin lisätietoa. Esimerkiksi maalivahtien työskentelyyn on tulossa merkittävää muutosta, koska jatkossa pitkät hyökkäysalueen painostusjaksot uuvuttavat myös maalivahtia. Tämä tarkoittaa sitä, että maalivahti saattaa sortua helpommin virheisiin, jos vastustaja on myllyttänyt hyökkäysalueella pitkään.
Myös hyökkäävälle joukkueelle on lisätty EA:n toimesta efekti, jossa palkitaan pitkistä painostusjaksoista. Nimittäin hyökkäävän joukkueen pelaajat saavat lisää adrenaliinia pitkiäst hyökkäyksistä, minkä avulla pelaaminen helpottuu ja puolestaan puolustavan joukkueen pelaaminen vaikeutuu.
Kolmas merkittävä muutos koskee fyysisyyttä, jota on lisätty peliin. Pienemmät töytäisyt mahdollistavat vastustajan pysäyttämisen ilman suurempaa riskiä jäähystä. Myös kovemmat taklaukset kuuluvat ja näkyvät entistä kovempaa kaukalossa.